
Pallo-Kerho 37 on PK-37:n ja Klubi-36:n yhdistymisen jälkeen vuonna 2026 Iisalmen suurin jalkapalloseura, jonka joukkueissa ja toiminnassa palloilee 400-500 poikaa, tyttöä, nuorta ja aikuista 4-vuotiaista alkaen. PK-37 on Suomen Palloliiton tähtiseura.
Toimintamme on lähes ympärivuotista. Seuramme joukkueet harjoittelevat talvisin Iisalmen jalkapallohallissa ja kesäisin Iisalmen loistavilla jalkapallokentillä.
Joukkueidemme valmentajat ovat koulutettuja, jalkapallosta ja lasten liikuttamisesta innostuneita vapaaehtoistyöntekijöitä. Joukkueiden ympärillä ovat myös sitoutuneet toimihenkilöt, jotka omalta osaltaan tukevat lasten harjoittelua, yhdessä tekemistä ja touhuamista.
Voidakseen hyvin lapsi tarvitsee paljon liikuntaa, ikäistään seuraa, onnistumisen kokemuksia, haasteita kehittyä ja tunteen kuulua ryhmään. Tätä kaikkea joukkueurheilu parhaimmillaan on ja siihen me pyrimme myös PK:ssa!
Haluamme toivottaa kaikki lähialueen lapset ja nuoret tervetulleeksi seuraamme. PK-37 haluaa olla Iisalmen ja koko Ylä-Savon alueen yhteinen seura. Kokeileminen on kaikille uusille pelaajille maksutonta kahden viikon ajan, ja tarvittaessa Olvi-säätiön sekä Aminoff-rahaston tukien turvin voimme tarjota harrastusmahdollisuuden myös vähävaraisten perheiden lapsille sekä auttaa kotouttamisessa, mahdollistamassa tukien avulla laadukkaampaa toimintaa koulutuksen, välineiden ja lisävalmennuksen kautta.
PK-37 järjestää futisstartteja, jalkapallokouluja ja futisseikkailua alle kouluikäisille, jonne kaikki ovat myös tervetulleita. Seuran edustusjoukkue on vuosien ajan koostunut pitkälti omista kasvateista, joten PK-37 tarjoaa pitkäjänteisen ja tasokkaan harrastusmahdollisuuden alueensa nuorille taaperoikäisestä aikuisuuteen.
Tule sinäkin mukaan Tähtiseuramme toimintaan: yhteisöllisyyttä, reilua peliä, pelimatkoja ja liikunnan riemua on tarjolla niin pelaajille, huoltajille, toimihenkilöille kuin seuran kehittämisestä kiinnostuneille lapsille ja aikuisille.
JUNIOREIDEN TALVIVUOROT 17.11.2025 ALKAEN:

Taulukossa juniorijoukkueiden harjoitusajat. Joukkueiden valmentajat rytmittävät harjoitusvuorojen mukaan joukkueiden harjoittelua. Joukkueen tapahtumia ja harjoittelua on hyvä seurata oman ikäluokan alasivulta tapahtumakalenterista.
Seuraan pääsee mukaan menemällä oman ikäluokan harjoituksiin, jossa joukkueen toimihenkilöt ottavat vastaan pelaajat ja antavat lisätietoa harjoittelun jatkumisesta.
Uusi pelaaja voi tutustua jalkapallon iloihin ja riemuihin maksuttomasti ja omalla vastuulla kahden viikon ajan. Mikäli pelaaja päättää jatkaa tutustumisjakson jälkeen jalkapallon pelaamista hänelle tulee hankkia pelipassi ja vakuutus.
TERVETULOA SEURAAN: Pallo-Kerho 37 - Tervetuloa seuraan!
JUNIORIJOUKKUEIDEN YHTEYSHENKILÖT / JOUKKUEENJOHTAJAT:
POJAT:
P 18-16 (v. 2008-2010 synt.) Leppänen Jani 050 - 349 4808, jani.leppanen@iisalmi.fi, Innanen Jaana 050 - 309 9391, innanenjaana@gmail.com
P 15 (v. 2011 synt.) Eskelinen Päivi 044 - 324 7486, sph.airaksinen@gmail.com & Tenhunen Sari 050 - 516 6651, sari.tenhunen@hotmail.fi
P 14 (v. 2012 synt.) Kalanti Asta 050 - 411 4209, asta.kalanti@hotmail.com & Kauppinen Mikko 050 - 433 1615, mikko.kauppinen@petterinkulma.fi
P 13 (v. 2013 synt.) Haanketo Maikki 0440 - 222 061, maikki.haanketo@gmail.com & Ruotsalainen Heini 040 - 765 9192, heiniruotsalainen@hotmail.com
P 12 (v. 2014 synt.) Jaukkuri Heidi 041 - 503 9931, heidijaukkuri@gmail.com & Säkkinen Niina 050 - 309 9497, niinasakkinen@hotmail.com
P 11 (v. 2015 synt.) Heinonen Tarja 045 - 224 2737, heinonentarja3@gmail.com
P 10 (v. 2016 synt.) Laukkanen-Rytkönen Aija-Marjut 044 - 509 1435, laukkanenaijamarjut@gmail.com & Toppinen Piia 044 - 974 6309, piia.toppinen@gmail.com
P 9 (v. 2017 synt.) Kauppinen Joni 050 - 347 7626, jonikauppinenn@gmail.com
P 8 (v. 2018 synt.) Vornanen Lasse 050 - 535 2342, lasse.vornanen@pk-37.fi
P 7-5 (v. 2019-2021 synt.) Hyvärinen Innimari 050 - 384 9735, innimari.hyvarinen@gmail.com
Futisseikkailu, pojat, Hyvärinen Innimari 050 - 384 9735, innimari.hyvarinen@gmail.com & Lempiälä Tiina 050 - 301 6991, lempiala@gmail.com
TYTÖT:
T 18-16 -tytöt (v. 2008-2010) Kyllönen Minna 040 - 560 2605, kyllonen.minna@gmail.com
T 15-14 -tytöt (v. 2011-2012 synt.) Kemppainen Piia 040 - 865 1797, piia.kemp76@gmail.com
T 13-12 -tytöt (v. 2013-2014 synt.) Vaarasuo Ninni 044 - 308 6616, nina.vaarasuo@ysedu.fi
T 11-10 -tytöt (2015-2016 synt.) Heikkilä Tiina 040 - 731 6587, heikktiina@gmail.com & Savela Henna 040 - 735 7737, henna_savela@hotmail.com
T 9-7 -tytöt (v. 2017-2019 synt.) Kannassalmi Heidi 050 - 365 5642, heidi.kannassalmi@gmail.com
Futisseikkailu, tytöt, Hyvärinen Innimari 050 - 384 9735, innimari.hyvarinen@gmail.com
HÖNTSÄT: Hyvärinen Innimari 050 - 384 9735, innimari.hyvarinen@gmail.com
>>> Höntsien oma alasivu: Pallo-Kerho 37 - Höntsät - sekajoukkue
JOUKKUEIDEN OMAT ALASIVUT:
POJAT:
P 18-16 (v. 2008-2010 synt.): Pallo-Kerho 37 - P 18-16 -pojat (v. 2008-2010 synt.)
P 15 (v. 2011 synt.): Pallo-Kerho 37 - P 15 -pojat (v. 2011 synt.)
P 14 (v. 2012 synt.): Pallo-Kerho 37 - P 14 -pojat (v. 2012 synt.)
P 13 (v. 2013 synt.): Pallo-Kerho 37 - P 13 -pojat (v. 2013 synt.)
P 12 (v. 2014 synt.): Pallo-Kerho 37 - P 12 -pojat (v. 2014 synt.)
P 11 (v. 2015 synt.): Pallo-Kerho 37 - P 11 -pojat (v. 2015 synt.)
P 10 (v. 2016 synt.): Pallo-Kerho 37 - P 10 -pojat (v. 2016 synt.)
P 9 (v. 2017 synt.): Pallo-Kerho 37 - P 9 -pojat (v. 2017 synt.)
P 8 (v. 2018 synt.): Pallo-Kerho 37 - P 8 -pojat (v. 2018 synt.)
P 7-5 (v. 2019-2021 synt.): Pallo-Kerho 37 - P 7-5 -pojat (v. 2019-2021 synt.)
TYTÖT:
T 18-16 -tytöt (v. 2008-2010): Pallo-Kerho 37 - T 18-16 -tytöt YJ (v. 2008-2010 synt.)
T 15-14 -tytöt (v. 2011-2012 synt.): Pallo-Kerho 37 - T 15-14 -tytöt (v. 2011-2012 synt.)
T 13-12 -tytöt (v. 2013-2014 synt.): Pallo-Kerho 37 - T 13-12 -tytöt (v. 2013-2014 synt.)
T 11-10 -tytöt (2015-2016 synt.): Pallo-Kerho 37 - T 11-10 -tytöt (2015-2016 synt.)
T 9-7 -tytöt (v. 2017-2019 synt.): Pallo-Kerho 37 - T 9-7 -tytöt (v. 2017-2019 synt.)
POIKIEN JA TYTTÖJEN FUTISSEIKKAILU TIISTAISIN IISALMEN JALKAPALLOHALLISSA:
Futisseikkailu tiistaisin Iisalmen jalkapallohallissa klo 17.30-18.15. Tervetuloa mukaan!
Futisseikkailun omat alasivut:
Pojat: Pallo-Kerho 37 - Futisseikkailu, pojat (v. 2020-2022 synt.)
Tytöt: Pallo-Kerho 37 - Futisseikkailu, tytöt (v. 2020-2022 synt.)
- Futisseikkailu tarjoaa monipuolista liikuntaa leikkien ja pelien kautta kaikille palloilusta innostuneille lapsille. Tule rohkeasti mukaan!

AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN - YLPEÄSTI IISALMELAINEN
| 05.12.2025 10.03 | Kutsu Pallo-Kerho 37 ry:n syyskokoukseen 20.12.2025 kello 14.00 |
| 03.12.2025 20.30 | Pallo-Kerho 37 sai merkittävän tuen OLVI-säätiöltä |
| 24.11.2025 20.00 | Toimeliaasta Marja Lipposesta Palloliiton kunniajäsen |
| 10.11.2025 13.30 | Tervetuloa Bingoon sunnuntaisin Ylä-Savon ammattiopistolle - Aina jouluun saakka! |
| 05.11.2025 08.00 | Tapaturmavakuutus alle 18-vuotiaalle Lähitapiola Idästä |
| 30.10.2025 19.29 | Tekniikkakilpailut kisailtiin Iisalmen jalkapallohallissa - Tulokset |