Pallo-Kerho 37:n alkuvuoden paras uutinen on, että viime kaudella Kolmosessa maaliverkkoja alvariinsa heilutellut Eetu Rissanen ilmoitti jatkavansa valkopaidoissa myös ensi kaudella.
Tällä hetkellä Rissanen suorittaa varusmiespalvelusta Kajaanissa, joten PK-37 oli luonnollinen vaihtoehto, sillä talviharjoittelu on armeijan vuoksi rikkonainen. Pallo-Kerhon puheenjohtaja Mika Pesonen iloitsee Rissasen ratkaisusta. Halukkaita ottajia olisi ollut useita.
Vasta 20-vuotias Rissanen teki viime kaudella joukkueelleen 30 maalia, joten maalitykin jatkaminen on hyökkäyspäähän iso apu.
- Toivoimme samalla, että Eetu pääsee armeijasta jo kesäkuussa ja olisi meidän käytettävissä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Aika näyttää sen.
Pesonen kertoo, että joukkueen runko on viime vuodelta hyvin koossa. Jatkosopimuksen ovat viime kauden avainmiehistöstä tehneet jo monet pelaajat.
- Rissasen lisäksi kapteeni Konsta Kääriäinen, Visa Kettunen, Konsta Uurtio ja Tuomas Häkkinen ovat kokeneempaa kaartia. Heidän ympärilleen valmentajana jatkava Lasse Vornanen voi joukkuetta jo hyvin rakentaa.
Sopimuksia ensi kaudesta on tehty iso liuta, mukana on myös maalivahti Ville Kosonen. Myös uusia nimiä mahtuu joukkoon omien junioreiden ja jo viime kaudella Kolmosessa esiintyneiden pelaajien lisäksi. Valkopaitoihin liittyy muun muassa KuPSin kasvatti Joel Juntunen.
- Edustusjoukkueen mukaan on jo nostettu muutamia lupaavia omia junioreita, joten kokoonpanossa on sekä kokemusta että nuoruutta. Ja tilanne elää vielä, Pesonen sanoo.
Sopimustilanne 11.1.2023:
Tästä harrastus jalkapallon parissa! Tule mukaan maksuttomalle tutustumisjaksolle 7.1.-28.2.2023 PK-37:n huippujengeihin!
Lue lisää >>> Pallo-Kerho 37 - Tästä harrastus jalkapallon parissa tutustumisjakson kautta - Maksuttomasti! (pk-37.fi)
16.09.2023 16.46 | PK-37:n edustusjoukkue päätti kautensa voitokkaasti |
13.09.2023 11.40 | PK-37:n kausi päätökseen lauantaina Jyväskylässä |
10.09.2023 19.21 | PK-37 ja LehPa päätyivät maalittomaan - Ville Kososen pelaajaura päätökseen Sankariniemellä |
07.09.2023 09.34 | PK-37 kauden viimeiseen kotiotteluun - Ville Kosonen päättää pitkän pelaajauransa PK:n maalilla |
03.09.2023 09.28 | PK ja KeuPa päätyivät Keuruulla tasapeliin |
30.08.2023 21.07 | Pallo-Kerho matkustaa lauantaina Keuruulle |