Junioreiden talvivuorot käynnistyvät viikoilla 46-47 - Tule sinäkin mukaan liikkumaan seurassa!
Julkaistu: 01.07.2023 17.00

Junioreiden talvivuorot käynnistyvät viikoilla 46-47 - Tule sinäkin mukaan liikkumaan seurassa!

PK-37 on Iisalmen suurin jalkapalloseura, jonka joukkueissa palloilee lähes 300 lasta, nuorta ja aikuista 5-vuotiaista alkaen. PK-37 on Suomen Palloliiton tähtiseura.

Toimintamme on lähes ympärivuotista. Joukkueidemme valmentajat ovat koulutettuja, jalkapallosta ja lasten liikuttamisesta innostuneita vapaaehtoistyöntekijöitä. Joukkueiden ympärillä on myös sitoutuneet toimihenkilöt, jotka omalta osaltaan tukevat lasten harjoittelua, yhdessä tekemistä ja touhuamista.

Voidakseen hyvin lapsi tarvitsee paljon liikuntaa, ikäistään seuraa, onnistumisen kokemuksia, haasteita kehittyä ja tunteen kuulua ryhmään. Tätä kaikkea joukkueurheilu parhaimmillaan on ja siihen me pyrimme myös PK:ssa!

Haluamme toivottaa kaikki lähialueen lapset ja nuoret tervetulleeksi seuraamme. Kokeileminen on aluksi kaikille ilmaista, ja tarvittaessa Olvi-säätiön tuen turvin voimme tarjota harrastusmahdollisuuden myös vähävaraisten perheiden lapsille.

Ohessa jokaisen ikäluokan harjoitusajat ja yhteyshenkilöt. Rohkeasti vain mukaan uuteen!

PK-37 järjestää futisstartteja, jalkapallokouluja ja futisseikkaulua alle kouluikäisille, jonne kaikki ovat myös tervetulleita. Seuran edustusjoukkue on vuosien ajan koostunut pitkälti omista kasvateista, joten PK-37 tarjoaa pitkäjänteisen ja tasokkaan harrastusmahdollisuuden alueensa nuorille taaperoikäisestä aikuisuuteen.

Tule sinäkin mukaan tähtiseuramme toimintaan: Yhteisöllisyyttä, reilua peliä, pelimatkoja ja liikunnan riemua on tarjolla niin pelaajille, huoltajille, toimihenkilöille kuin seuran kehittämisestä kiinnostuneille lapsille ja aikuisille.

JUNIOREIDEN TALVIVUOROT 2024: (klikkaa kuvaa)

?? Seuraan pääsee mukaan menemällä oman ikäluokan harjoituksiin, jossa joukkueen toimihenkilöt ottavat vastaan pelaajat ja antavat lisätietoa harjoittelun jatkumisesta.

?? Taulukossa juniorijoukkueiden harjoitusajat. Joukkueiden valmentajat rytmittävät harjoitusvuorojen mukaan joukkueiden harjoittelua.

?? Harjoittelu talvella tapahtuu Iisalmen jalkapallohallilla (Ratapellonkatu 22):

Pallo-Kerho 37 - Jalkapallohalli (pk-37.fi)

Tervetuloa seuraan: Pallo-Kerho 37 - Tervetuloa seuraan! (pk-37.fi)

JUNIORIJOUKKUEIDEN YHTEYSHENKILÖT / JOUKKUEENJOHTAJAT:

B 17-16 (v. 2006-2007 synt.) Hentunen Karita 050 - 328 4608, hentunenkarita@gmail.com

C 15 (v. 2008 synt.) Leppänen Jani 050 - 349 4808, jani.leppanen@iisalmi.fi & Maukonen Mikko 0400 - 645 948, mikko.maukonen@anaika.com

C 14 (v. 2009 synt.) Svärd Jonna 044 - 547 8764, jonna.svard@gmail.com

D 13 (v. 2010 synt.) Jauhiainen Marjo 040 - 558 4141, marjo.jauhiainen@meili.fi

D 12 (v. 2011 synt.) Tenhunen Sari 050 - 516 6651, sari.tenhunen@hotmail.fi

E 11 (v. 2012 synt.) Beddi Kalanti Asta 050 - 411 4209, asta.kalanti@hotmail.com

E 10 (v. 2013 synt.) Haanketo Maikki 0440 - 222 061, maikki.haanketo@gmail.com

F 9 (v. 2014 synt.) Säkkinen Niina 050 - 309 9497, niinasakkinen@hotmail.com

F 8 (v. 2015 synt.) Pesonen Antti 040 - 177 2882, pesant86@gmail.com

F 7 (v. 2016 synt.) Kauppinen Tiina 040 - 534 5023, tiinakauppinen123@gmail.com & Toppinen Piia 044 - 974 6309, piia.toppinen@gmail.com

F 6-5 (v. 2017-2018 synt.) Kauppinen Tiina 040 - 534 5023, tiinakauppinen123@gmail.com & Toppinen Piia 044 - 974 6309, piia.toppinen@gmail.com

Futisseikkailu Lempiälä Tiina 050 - 301 6991, lempiala@gmail.com

JOUKKUEIDEN OMAT ALASIVUT:

B 17-16 (v. 2006-2007 synt.): Pallo-Kerho 37 - B 17-16 -pojat (v. 2006-2007 synt.) (pk-37.fi)

C 15 (v. 2008 synt.): Pallo-Kerho 37 - C 15 -pojat (v. 2008 synt.) (pk-37.fi)

C 14 (v. 2009 synt.): Pallo-Kerho 37 - C 14 -pojat (v. 2009 synt.) (pk-37.fi)

D 13 (v. 2010 synt.): Pallo-Kerho 37 - D 13 -pojat (v. 2010 synt.) (pk-37.fi)

D 12 (v. 2011 synt.): Pallo-Kerho 37 - D 12 -pojat (v. 2011 synt.) (pk-37.fi)

E 11 (v. 2012 synt.): Pallo-Kerho 37 - E 11 -pojat (v. 2012 synt.) (pk-37.fi)

E 10 (v. 2013 synt.): Pallo-Kerho 37 - E 10 -pojat (v. 2013 synt.) (pk-37.fi)

F 9 (v. 2014 synt.): Pallo-Kerho 37 - F 9 -pojat (v. 2014 synt.) (pk-37.fi)

F 8 (v. 2015 synt.): Pallo-Kerho 37 - F 8 -pojat (v. 2015 synt.) (pk-37.fi)

F 7 (v. 2016 synt.): Pallo-Kerho 37 - F 7 -pojat (v. 2016 synt.) (pk-37.fi)

F 6-5 (v. 2017-2018 synt.): Pallo-Kerho 37 - F 6-5 -pojat (v. 2017-2018 synt.) (pk-37.fi)

Futisseikkailu: Pallo-Kerho 37 - Futisseikkailu (pk-37.fi)

FUTISSEIKKAILU KESKIVIIKKOISIN JALKAPALLOHALLILLA:

Futisseikkailu: Pallo-Kerho 37 - Futisseikkailu (pk-37.fi)

Kausijulkaisu 2023: PK-37 kausijulkaisu 2023 by ykkostapahtumat - Issuu

TERVETULOA KUNINGASLAJIN PARIIN!


AIDOSTI YLÄSAVOLAINEN - YLPEÄSTI IISALMELAINEN

Pallo-Kerho 37 ry                                                  

Postiosoite: PL 79, 74101 Iisalmi

Toimisto: Sankarinkatu 9 A, Iisalmi

Puhelin: 044 - 37 37 370

E-mail: pk-37@pk-37.fi


Aidosti yläsavolainen - Ylpeästi iisalmelainen