PK-37:n edustusjoukkueen vahvuus kasvaa kahdella pelaajalla, kun 20-vuotiaat Sampo Honkanen ja Aarni-Matti Mäntyselkä ovat sopineet pelaamisesta kauden 2019 joukkueessa.
Honkanen pelasi viime kaudella Kolmosta Kings Soccer Clubissa ja Mäntyselkä Kuopion Palloseurassa A-poikien SM-sarjaa.
- Odotan innolla sarjakautta. Joukkuetta yritän auttaa sijoittumaan mahdollisimman korkealle sarjassa. Toivottavasti olen tärkeässä roolissa ja saan paljon peliaikaa kauden mittaan. Itselleni vasen laitahyökkääjä on mieluisin pelipaikka. Kovia vastustajia on Kakkosessa vastassa ja varmasti joudun kovemmalle kuin aikaisemmin, toteaa Honkanen.
Myös Mäntyselkä on hyvin paljon samoilla linjoilla Honkasen kanssa.
- Innoissani tulen mukaan. Tämä on minulle ensimmäinen kausi miesten peleissä. Uskon, että se on kova haaste, mutta luotan kuitenkin pärjääväni. Pele on hyviä treenejä vetänyt ja mukava siihen on lähteä mukaan. Joukkueemme on nuori, mutta meillä on kova halu voittaa pelejä ja kaudesta on tietenkin tarkoitus tehdä hyvä, kertoo laitapakkina mieluiten viihtyvä Mäntyselkä.
05.10.2019 17.35 | Pallo-Kerhon kausi päättyi kotitappioon |
04.10.2019 14.41 | Jani Vidgrenin pelaajauran päätösottelu lauantaina Kankaalla |
28.09.2019 17.56 | PK-37 jäi ilman pisteitä Vaasassa |
26.09.2019 13.20 | Motivaatiota riittää loppuun asti |
22.09.2019 20.16 | Pallo-Kerhon oljenkorsi kuihtui |
21.09.2019 15.12 | Pallo-Kerho haastaa sarjakärjen kotiottelussa |