19
HEI
13.15
Edustusjoukkue, Kolmonen

Zulimanit - PK-37   0 - 2

Kuopio, Puijo stadion TN

Pallo-​Kerholle Kolmosen sarjapisteet Nikolas Gomanin maaleilla

Tapani Kettunen, Iisalmen Sanomat

Iisalmelainen Pallo-Kerho 37 matkusti Miesten Kolmosen syyskierroksen avauskamppailuun etelään Zulimanien vieraaksi. PK oli lomaltapaluuottelussa terävämpi ja pakkasi sarjapisteet bussiin numeroin 0–2 (0–1).

Etelän reissu ei tarjonnut trooppisia olosuhteita, vaan ottelu käytiin todella rankassa kelissä sateen pieksäessä Puijon stadionin tekonurmea ja voimakkaan tuulen vaikeuttaessa pelaamista. Niinpä pelissä ei paljon palloa hieroskeltu, vaan lähdettiin hyökkäyksiin vauhdilla. Ensimmäisellä jaksolla molemmilla joukkueilla oli paikkansa ja terävämmällä viimeistelyllä olisi voinut tulla useampiakin osumia. Yksi kuitenkin vain nähtiin.

Ottelun 31. minuutilla PK katkaisi kotijoukkueen pelinrakentelun keskialueella. Pallo pelattiin laitaan Rikhard Lappalaiselle. Hänen millintarkka keskityksensä tavoitti taka-alueelta Nikolas Gomanin, joka ohjasikin näyttävästi viitosen viivan seutuvilta pallon suoraan syötöstä maalin alanurkkaan ja vei näin Pallo-Kerhon 1–0-johtoon. Tämä jäi myös taukotulokseksi.

Toisella puoliajalla peli oli PK:lla selkeämmin hallinnassa. Taistelu oli tosin tasaista, mutta Zulimanit eivät päässeet hätyyttelemään tosissaan Pallo-Kerhon maalia. PK sen sijaan rakenteli tilanteita ja maalipaikkoja useampiakin. Nikolas Gomanilla oli mahdollisuus viedä vieraat jo 2–0-karkumatkalle hänen asettuessaan vetämään rangaistuspotkua 62. minuutilla. Isäntien maalivahti Jere Ylönen onnistui torjumaan hänen vetonsa.

Goman paikkasi erheensä, kun 77. minuuttia oli pelattu. Hänen tarkka laukauksensa rangaistusalueen reunamilta yllätti Zuluvahti-Ylösen ja näin Goman vei PK:n ratkaisevan tuntuisesti 2–0- johtoon.

Zulimanit ei saanut minkäänlaista kiriä aikaiseksi, joten kaikki kolme pistettä lihottivat PK:n pistepussia.

Pallo-Kerho nousi voitollaan 11 pisteeseen ja jätti sarjan jumbopaikan taakseen nousten ToU:n ja Zulimanien ohi sarjakuutoseksi.

Ottelussa PK:n ulkomaalaisvahvistus Evans Eze teki ensiesiintymisensä Pallo-Kerhon paidassa. Yhden ottelun perusteella on hankala sanoa vielä miehen kyvyistä sen syvällisempää, sillä hän pelasi ottelussa toipilaana. Otteet olivat vielä kovin varovaisia, pehmeitä ja hapuilevia ja hänet vaihdettiinkin toisella jaksolla jo aikaisessa vaiheessa pois. Mutta antaa ajan kulua ja peliminuuttien kertyä, niin nähdään, onko hänestä millaista vahvistusta iisalmelaismiehistölle.

PK:n päävalmentaja Jussi Kukkonen oli ottelun antiin tyytyväinen rankista olosuhteista huolimatta:

- Olen jäässä, mutta sydän sykkii rinnassa lämpimänä. Puolustimme todella hyvin ja tekemämme taktinen muutos kolmeen toppariin toimii erinomaisesti. Meillä puolustuksessa tukeminen ja varmistaminen on alkanut toimia, ja sitä kautta saamme vastustajan pidettyä poissa vaarallisilta maalintekopaikoilta.

- Nyt tämä meidän paattimme kurssi alkaa kääntyä, kuten olen luvannut. Olen antanut nuorille pelaajillemme rohkeasti peliaikaa ja sitä kautta kokemusta miesten peleistä ja nyt se alkaa tuottaa tulosta. Tulemme olemaan syksyn joukkue, lupasi Kukkonen.

- Sairastupamme tungos alkaa hellittämään ja saadaan miehiä mukaan harkkoihin ja sitä kautta peleihin. Erityisen tyytyväinen olen Nikolas Gomanin kuntoutumiseen pitkästä vaikeasta vammasta. Tänään hän näytti, millainen pelimies hän terveenä on, kehui Kukkonen.

PK-37 pelaa seuraavan kerran ensi perjantaina kotikentällään Sankariniemellä. Tuolloin vastaa asettuu KuPS Akatemia II.

- Tuohon otteluun meidän täytyy lähteä valmistautumaan oman pelaamisen kautta, sillä vastaan voi tulla ihan millainen joukkue vaan. Heillä on ringissä 60 pelaajaa, joten on hankala ennustaa, ketkä heistä pelaavat perjantaina. Mutta väliäkö tuolla lie, me lähdemme joka tapauksessa jatkuttamaan voittoputkeamme, tuumi päävalmentaja Kukkonen, onnellinen mies.

Seuraava ottelu:

Pe 24.7. klo 18.30 PK-37 - KuPS Akatemia II Sankariniemi, Iisalmi.

Tilastot
Zulimanit

0 - 2

(0-1)
31'MaaliGoman Nikolas
61'Vaihto sisäänJauhiainen Weikka
77'MaaliGoman Nikolas
78'Vaihto ulosEze Evans
78'Vaihto sisäänHäkkinen Tuomas
79'Vaihto ulosGoman Nikolas
79'Vaihto sisäänLappalainen Oskari
84'Vaihto ulosLaukkanen Pyry
84'Vaihto sisäänKettunen Kasper

Pallo-Kerho 37 ry                                                  

Postiosoite: PL 79, 74101 Iisalmi

Toimisto: Sankarinkatu 9 A, Iisalmi

Puhelin: 044 - 37 37 370

E-mail: pk-37@pk-37.fi


Aidosti yläsavolainen - Ylpeästi iisalmelainen