6
HEI
15.00
Edustusjoukkue, Kolmonen

LehPa - PK-37   1 - 1

Lehmo, Kontiolahti. High Pine Lane N

Pallo-Kerho ja LehPa jälleen tasapeliin

Pallo-Kerhon edustus ja Lehmon Pallo eivät eilenkään saaneet selvyyttä paremmuudesta, vaan tasasivat pisteet Lehmossa 1-1.

Ottelu alkoi ilman selkeää pallonhallintaa kummaltakaan joukkueelta, vaan peli aaltoili puolelta toiselle molempien joukkueiden luodessa puolittaisia maalintekopaikkoja. Ensimmäisellä puoliajalla etenkin Pallo-Kerhon kulmapotkut olivat vaarallisia, mutta Lehmon puolustus pystyi ne selvittämään. Lehmo puolestaan pääsi pitkillä PK:n puolustuslinjan taakse suuntautuneilla syötöillä hätyyttelemään PK:n maalia, mutta hyvän ottelun pelannut Tuukka Kakkonen selvitti tilanteet hyvillä vastaantuloillaan. PK:n parhaat maalipaikat tulivat kulmapotkujen lisäksi Niklas Sahlströmin avauksista, joilla tavoiteltiin Eetu Rissasta. Ensimmäisellä puoliajalla Eetu ei kuitenkaan pystynyt ohittamaan LehPan puolustusta.

Toinen puoliaika alkoi Pallo-Kerhon hyvällä painostuksella, ja vierasjoukkue juhli avausmaalia pelin 51. minuutilla, kun Eetu peippaili tovin rangaistusalueen sisällä kolmen Lehpan pelaajan keskellä, ja sijoitti pallon lopulta taitavasti etukulmaan. Eetu pystyi mainiosti katsomaan maalivahdin liikkeen keskelle, ja laukoi pallon maaliin etukulmasta juuri oikealla hetkellä. Maalin jälkeen Pallo-Kerhon pelinhallinta jatkui ja vierasjoukkueen kannattajat Venni Kososen johdolla odottivat toista maalia.

Näytti siltä, että kotijoukkueelta loppuisi polttoaine ja se vaikutti väsyneeltä. Tässä vaiheessa LahPa suoritti triplavaihdon ja pian peli alkoi kääntyä kotijoukkueelle PK:n pelaajien jalkojen alkaessa painaa. Ottelun 71. minuutilla kotijoukkue sai kulmapotkun, joka pelattiin lyhyenä. Tästä syntyi vasemmalle laidalle kaksi vastaan yksi tilanne, jossa PK:n puolustus ylipelasi ja rikkoi LehPan hyökkääjää rangaistusalueella. Ottelun tuomari Jooa Itämäki ei epäillyt näyttää pilkkua. Vikke Niemi toimittikin pallon varmasti maaliin Kakkosen aavistaessa toiseen nurkkaan.

PK oli joutunut lähtemään vieraspeliin vain kolmen vaihtopelaajan voimin, mikä nyt toisen puoliajan edetessä näkyi ja saattoi lopulta maksaa voiton. Lehmo pystyi tekemään enemmän vaihtoja ja sai tuoreita jalkoja kentälle, ja loi yhä enemmän painetta PK:n maalille. Tuukka pelasi kuitenkin kesän parhaan ottelun ja hyvillä torjunnoillaan pelasi PK:lle pisteen. Toisaalta PK:lla oli vielä ottelun lopussa hyvä painostusjakso, joka olisi voinut päättyä vierasjoukkueen juhliin.

Pallo-Kerhon valmentaja Lasse Vornanen oli lopulta tyytyväinen vieraspisteeseen.

- Ensimmäinen puoliaika oli suhtkontrolloitua ja mielestäni oltiin siinä parempia. Peli aaltoili ja meilläkin oli ihan hyviä maalintekopaikkoja. Toisella puoliajalla loppui meiltä bensa, eikä meillä ollut kun vaihtaa kuin yksi pelaaja, ja jättää toinen, jos tulisi loukkaantuminen. Vastustaja puolestaan teki useamman vaihdon, ja sai lisää virtaa. Siinä oli 20 min jakso, joka oli sellaista selviytymistaistelua, ja Tuukka otti muutaman tosi hyvän kopin. Hyvä näin, ja selvitellään välit kolmannessa kohtaamisessa, tuumaili Vornanen.

Pallo-Kerhon Man of the Match oli ehdottomasti Tuukka Kakkonen

Sarjassa pelataan siis kolme kierrosta, ja nyt ollaan noin sarjan puolivälissä ja joukkueet jäävät parin viikon kesätauolla.

PK:n seuraava ottelu on 24. heinäkuuta, jolloin Sankariniemen stadionille saapuu Toivalan Urheilijat.

Kuvia ottelusta


Otteluraportin tarjoaa:

Tilastot
LehPa

1 - 1

(0-0)
51'MaaliRissanen Eetu
70'MaaliNiemi Vikke

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Pallo-Kerho 37 ry                                                  

Postiosoite: PL 79, 74101 Iisalmi

Toimisto: Sankarinkatu 9 A, Iisalmi

Puhelin: 044 - 37 37 370

E-mail: pk-37@pk-37.fi


Aidosti yläsavolainen - Ylpeästi iisalmelainen