16
SYY
18.00
Edustusjoukkue, Miesten Kolmonen

PK-37 - JJK Jyväskylä/2  1 - 2

Kankaan LP TN

​PK-37 kaatui viime sekunneilla

Pallo-Kerho 37:n kärsi syyskauden ensimmäisen tappionsa perjantaina, kun se kohtasi pimenevässä Kankaan illassa JJK Jyväskylän kakkosjoukkueen. PK-37 joutui nöyrtymään viime hetken tappioon, kun se kompuroi vieraidensa edessä maalein 1-2 (1-1).

Ottelun ratkaisu nähtiin aivan viimeisillä sekunneilla. JJK:n Lauri Rutanen vapautti Lauri Lintulan hienolla syötöllä PK:n puolustuslinjan taakse, jolloin Lintulalla oli vastassaan enää PK-37:n maalivahti Ville Kosonen, jonka vastaantuloon Lintula kaatui.

Ottelun tuomarilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin puhaltaa rangastuspotku. Samalla Kosonen sai illan toisen varoituksensa, joten hän joutui punaisen kortin jälkeen pois kentältä.

PK-37:n maalille tullut Aimo Jauhiainen ei onnistunut torjumaan Osso Shirmanin laukausta, joten pisteet lähtivät jyväskyläläisten bussiin.

Viime hetken tappio harmitti Pallo-Kerhon päävalmentaja Lasse Vornasta.

- Tietenkin se harmittaa, varsinkin tuo viimeinen tilanne. Peli oli siinä vaiheessa jo meidän hallinnassa hyökkäyspäässä, mutta menetimme pallon ja hetken päästä oltiin vaikeuksissa omassa päässä. Ja sitten vielä rangaistuspotku, hän harmitteli.

- Tasapeli olisi tästä ottelusta ollut vielä ihan kohtainen tulos, jos sarjan kakkospaikkaa havittelemme, mutta tappio ei tässä vaiheessa tunnu kivalta.

Jyväskyläläiset siirtyivät ottelussa jo reilun kolmen minuutin jälkeen johtoon, kun PeeKoon puolustukselle sattui sellainen harhasyöttö, joka on viimeksi sattunut kauden ensimmäisissä otteluissa, kun PK-37 pelasi edellisen kerran Kankaalla, eli joskus viime lumilla. Maalivahdille tarkoitettu syöttö alaspäin jäi vajaaksi, ja JJK:n Rutanen pääsi viemään vieraat johtoon.

Maalin jälkeen Pallo-Kerho sai ottelun juonesta kiinni ja tilanteet tasoittuivat JJK:m vahvan alun jälkeen. Kotijoukkue onnistui pallollisessa pelissään ottelun edetessä paremmin ja loi hyviäkin tilanteita, mutta tulosta syntyi vasta reilun 20 minuutin pelin jälkeen.

Maali syntyi, kun Joni Norring keskitti vasemmalta laidalta maalin edustalle, missä Eetu Marin puski pallon maalin edustalle Eetu Tehnuselle, joka taisteli pallosta JJK:n maalivahdin kanssa päätyrajalle saakka. Sieltä Tenhunen pääsi ohjaamaan pallon maalin edessä olleelle Miika Riiholalle, joka ohjasi pallon tyhjään maaliin.

Maalin lisäksi Pallo-Kerholla oli lukuisia muitakin paikkoja, mutta perjantaina ruuti oli kuivaa ja voima puuttui niin laukauksista kuin kaksinkamppailuistakin. Maalin jälkeen PK hallitsi avausjaksoa, mutta ote hiipui toisella jaksolla.

- Jostain syystä oltiin tänään kummallisen pehmeitä. Se näkyi lähes kaikessa tekemisessä. Vornanen sanoi.

- Varovaisen pelaamisen lisäksi myös harhasyöttäjä joukkueelle tuli harmillisen paljon. Loppua kohti aloimme väsyä, mutta niin alkoi vastustajakin.

Pallo-Kerhon joukkueelle tuli harhasyöttöjä edellisen kerran yhtä paljon aivan kauden alussa mutta sen jälkeen peli on ollut paljon parempaa. Nyt harhasyötöt palasivat.

- En osaa sanoa mitään yksittäistä syytä. Ehkä tekonurmi on yksi selitys, samoin se, että muutama avainpelaaja oli sairastelujen vuoksi poissa. Mutta eivät ne saisi näin paljon koko joukkueen esitykseen vaikuttaa, Vornanen pyöritteli.

Pallo-Kerhon kausi jatkuu ensi lauantaina, kun se kohtaa Riistavedellä AC Barcan.

- Sieltä me vielä lähdemme pisteitä hakemaan, ei tässä nyt kaikkea ole vielä menetetty.

Otteluraportin tarjoaa:

Kauden viimeiset ottelut:

La 24.9. klo 14.00 AC BARCA - PK-37 Vartiala, Riistavesi.

La 1.10. klo 13.00 PK-37 - FC Blackbird Kankaan Liikuntapuisto.

Tilastot

1 - 2

JJK Jyväskylä/2
(1-1)
4'MaaliRutanen Lauri
24'MaaliRiihola Miika
48'Vaihto ulosHäkkinen Tuomas
48'Vaihto sisäänNiskanen Tomi
58'VaroitusLukkarinen Joonas
69'Vaihto ulosMarin Eetu
69'Vaihto sisäänLyyra Samuli
84'VaroitusKosonen Ville
93'UlosajoKosonen Ville
93'Vaihto ulosRiihola Miika
93'Vaihto sisäänJauhiainen Aimo
94'MaaliOsso Shirman