Kolmosen alkusarja päättyi Pallo-Kerho 37:n miehistöllä makeasti Jyväskylässä, missä joukkue kävi näyttämässä kaapin paikan kotijoukkueelle. Kotijoukkue JJK/2 joutui nöyrtymään PK-37:n käsittelyässä maalen 1-3 (0-2).
- Oli makea voitto. Tehtiin juuri niitä asioita, mistä reilu viikko ollaan puhuttu ja nyt se palkittiin onnistumisilla ja kolmella sarjapisteellä, iloitsi joukkueen päävalmentajana reilu viikko sitten tullut Lasse Vornanen.
Parasta Vornasen mukaan oli ottelun ensimmäinen jakso. Pallo-Kerholla on mahdollisuudet iskeä taululle jopa 4-0 -lukemat, mutta kaksi maalia ensimmäisen puolen tunnin aikana oli mallikas suoritus. Ottelun ensimmäisen teki hyökkääjänä pirteästi pelannut Samuli Lyyra jolle Niklas Sahlström pelasi pallon laidalta onnistuneen hyökkäysalueen pallonriiston jälkeen.
Myös toinen osuma puolen tunnin pelin jälkeen syntyi siitä, että Pallo-Kerho onnistui riistämään pallon korkealla JJK/2:n alueella. Toisen maalin pääsi kuin varkain tekemään Joni Norring, joka luki hyvin jyväskyläläispuolustuksen peliä ja pääsi katkaisemaan syötön. Sen jälkeen hänellä oli helppo työ harhauttaa maalivahti ja viedä vieraat 2-0-johtoon.
- Juuri tätä me olemme nyt hakeneet, rohkeampaa prässipeliä, jotta pääsemme aikaisemmin iskemään vastustajaan kiinni. Tänään se onnistui ja pelaajatkin saivat näistä onnistumisista rutkasti lisää itseluottamusta.
Vornasen mukaan ottelun toisella jaksolla väsymys alkoi painaa, sillä prässäävä pelitapa vie voimia.
- Vastustaja sai toisella jaksolla otetta, kun meillä alkoi hieman pää painua.
JJK/2:n kavennus syntyi vapaapotkusta noin 30 metristä, kun sateen kastelemalla kentällä pallo päätyi verkkoon asti. Mutta kymmenen minuuttia myöhemmin Jesse Åhman näytti, että osataan siitä Iisalmessakin ja hän täräytti pallon verkkoon vapaapotkusta 30 metristä.
- Voitto oli meille nyt hyvä piristysruiske. Meillä on niin hyvä porukka koossa, että osaamista ja taitoa löytyy myös tällaiseen vaativampaan pelitapaan. Tästä on hyvä jatkaa kohti jatkosarjaa, Vornanen sanoi.
Pallo-Kerhon taival Kolmosessa jatkuu alempaan loppusarjaan, jossa ottelut jatkuvat syyskuun toisella viikolla.
- Eihän meillä muuta panosta ole kuin oma maine ja kunnia, mutta sen puolesta taistelemme. Ja loppukauden aikana voimme vielä oppia paljon uusia asioita ensi kautta varten, Vornanen sanoi.
Otteluraportin tarjoaa:
13' | Maali | Lyyra Samuli |
32' | Maali | Norring Joni |
46' | Vaihto ulos | Häkkinen Tuomas |
46' | Vaihto ulos | Lyyra Samuli |
46' | Vaihto sisään | Lukkarinen Joonas |
46' | Vaihto sisään | Vidgren Samu |
58' | Vaihto ulos | Norring Joni |
58' | Vaihto sisään | Lappalainen Rikhard |
67' | Varoitus | Huttunen Mikki |
73' | Maali | Pllana Altin |
82' | Vaihto ulos | Tenhunen Eetu |
82' | Vaihto sisään | Niskanen Tomi |
84' | Maali | Åhman Jesse |
90' | Vaihto ulos | Vidgren Samu |
90' | Vaihto sisään | Lumijärvi Joel |
92' | Varoitus | Kettunen Visa |