Esittely
Ottelutilastot
PK-37 - Hercules
2019 - Edustusjoukkue - Kakkonen
Klo 14:00 Iisalmi, Kankaan Liikuntapuisto tn
5
Lok

Jani Vidgrenin pelaajauran päätösottelu lauantaina Kankaalla


Pallo-Kerho 37 kohtaa kauden päätösottelussaan lauantaina Kankaan liikuntapuistossa oululaisen JS Herculeksen.

Sarjasijoitusten kannalta lauantain ottelulla ei ole merkitystä, mutta iisalmelaisen jalkapalloilun kannalta on, sillä joukkueen kapteeni Jani Vidgren on ilmoittanut pelaavansa viimeisen ottelunsa Pallo-Kerhossa. Ensi kaudella häntä ei enää edustuksen pelaajana nähdä.

- Jos olisimme säilyttäneet sarjapaikan ja pelanneet ensi kaudellakin Kakkosta, lopettamispäätöksen tekeminen ei olisi ollut yhtä helppo. Nyt raskaan ja vaikean kauden päätteeksi takki on tyhjä. Ensi kaudelle Kolmoseen olisi vaikea innostua.

Lauantain ottelun Vidgren ja koko joukkue haluaa päättää kolmeen pisteeseen. Päätösvihellyksen jälkeen joukkue lähtee huuhtomaan kauden pölyjä pois ja saunan lauteille on mukavampi lähteä voittajana.

- Toivottavasti pystymme nyt esittämään parastamme ja voittamaan kauden viimeisen ottelun. Mitään paineita ei enää ole, joten voimme pelata rauhassa omien taitojemme mukaisesti.

Voittoa ja kolmea pistettä lähtee hakemaan myös Pallo-Kerhon valmentajaksi kesken kauden tullut Tero Taipale, joka on itsekin pelannut aikoinaan Vidgrenin rinnalla PK-37:n paidassa.

Taipaleen mielestä Vidgreniä kuvaa parhaiten sana periksiantamaton. Sen lisäksi Vidgren on erinomainen johtaja, joka omalla esimerkillään johtaa joukkoja niin kentällä kuin pukukopissakin.

- Hän on äärimäisen esimerkillinen joukkuepelaaja. Lauantaina tulee päätökseen paitsi upea pelaajatarina, mutta ennen kaikkea upea seuratarina, Taipale sanoo.

Siksi Pallo-Kerho lähtee kauden päätösotteluun voitto mielessä, jotta Jani Vidgren saa arvoisensa päätöksen kaudelle ja pitkälle uralleen.

Vidgrenin peliura Pallo-Kerhon edustusjoukkueessa alkoi vuonna 2003, jolloin hän tuli debytoi kenttäpelaajana vajaan puolen tunnin ajan Kajaanin Hakaa vastaan.

Aktiivisesta pelaamisesta ja periksiantamattomasta taistelusta tunnettu Vidgren sanoo saaneensa 17 kautta kestäneeltä pelaajauraltaan paljon. Kymmeniä ja kymmeniä pelikavereita ja paljon muuta.

- Peliura on tarjonnut aika monenlaisia elämyksiä yhdessä joukkueen kanssa. Pukukopin tunnelma makean voiton jälkeen on sanoin kuvaamattoman hieno tunne, mitä on vaikea missään muualla kokea, hän sanoo.

Voiton huuman lisäksi joukkueurheilu tarjoaa myös päinvastaisia tunnelmia. Vahvalla asenteella peleihin suhtautuva PK-kapteeni on saanut ”Zlatan” -lempinimensäkin tunnemyrskyn tuoksinassa.

- Olisikohan se ollut vuonna 2005. Pelin jälkeen pukukopissa viskasin juomapullon seinään. Taskisen Jone sanoi, että mikäs Zlatan sinä oikein olet, Vidgren muistaa.

Pallo-Kerhon edustusjoukkueessa Vidgren on kokenut niin hienoja kuin raskaitakin hetkiä. Nyt putoamiseen päättyvä kausi on yksi raskaimmista, yksi parhaimmista on puolestaan ollut sarjanousuun päättynyt karsintasarja vuonna 2006.

Vidgren uralle on kertynyt likimain 300 pelattua ottelua, joissa on syntynyt 25 maalia. Keltaista korttia hän on katsonut sata kertaa ja punaisen kortin hän on nähnyt vajaat kymmenen kertaa.

Lempinimi-esikuvansa tavoin varsin vahvasti joskus tilanteisiin reagoivan Vidgrenin ikimuistoisin ottelu liittyy nimenomaan punaisiin kortteihin.

- En muista mikä vuosi se oli, mutta pelattiin Seinäjokea vastaan Sankkurilla. Minä sain punaisen jo ensimmäisellä jaksolla, Juho Ruotsalainen toisen jakson alussa. Joukkue taisteli kahden miehen alivoimalla upeasti 0-0-tasapelin, vaikka me molemmat oltiin jo suihkussa, Vidgren kertoo.

Tuo ottelu ei ollut uran paras, mutta mieleen se on jäänyt. Seuraava mieleenpainuva ottelu on lauantaina 5.10. Siinä hän haluaa pelata.

Viime viikonloppuna Vidgren ei pelannut Vaasassa lainkaan, koska hänellä on tilillään jo kolme varoitusta. Neljännen varoituksen jälkeen joutuu huilaamaan seuraavan ottelu. Varoituksen riskiä Vidgren ei viime viikonloppuna halunnut ottaa.

Hän haluaa päättää kautensa kotikentällä.

Mennyt kausi on ollut henkisesti raskas, kun tappiosta toiseen taapertanut joukkue ajautui pakkovoittojen saalistukseen, eikä tulosta ei tullut. Joukkueen tilanne synkkeni ja kaudesta tuli entistä raskaampi.

Joukkueen murheenkryyni on ollut puolustuspelaaminen. Omiin on mennyt maaleja liikaa.

- Puolustuspelaaminen ei ole pelkästään puolustajien ja maalivahdin työltä, vaan koko joukkue puolustaa. En kuitenkaan halua selitellä, sillä meidän päähän on mennyt liian helppoja maaleja, se on fakta. Tänä kesänä olen pelannut topparin paikalla, mikä ei ole minulle paras mahdollinen paikka, mutta olisi meidän silti pitänyt paremmin pelata, hän myöntää.

Ottelun ja saunaillan jälkeen kausi alkaa olla paketissa ja PK-37:n kausi Kakkosessa ja Vidgrenin pelaajaura päättyy.

Tulevaisuudestaan Vidgren ei vielä paljon pukahda, mutta pieniä vihjeitä tipahtelee.

- En minä jalkapalloa täysin jätä. Olenhan minä valmentajan peruskurssin käynyt, mutta yhtään tarjousta ei ole vielä mistään tullut, Vidgren naurahtaa.

Jani Vidgrenin jäähyväisottelu, PK-37 – Hercules, alkaa lauantaina Kankaan liikuntapuistossa kello 14.

Pallo-Kerhon kausi päättyi kotitappioon


Pallo-Kerho 37:n kausi Kakkosessa päättyi lauantaina Kankaan tekonurmella tappioon Oulun Herculesta vastaan. Kauden päätteeksi Kankaan valotaululla oli lukemat 2-4 (1-2) vierasjoukkueen eduksi.

Ottelulla ei ollut merkitystä enää sarjasijoitusten kannalta, joten kyse oli enemmän kunniakkaasta päätöksestä alaviereiselle kaudelle.

Varsinkin Pallo-Kerhon kausi on ollut alaviereinen, eikä päätösottelu tuonut siihen muutosta. PK-37:n valmentaja Tero Taipale totesi ottelun jälkeen, että peli oli aivan samanlainen kuin liian moni tällä kaudella.

- Hyvää peliä, hyviä tilanteita. Onnistuttiin maalinteossakin, mutta vastustaja sai lopussa liian helpolla maalin ja vei pisteet.

Vierasjoukkue siirtyi ottelussa johtoon, kun pelikello oli kulkenut 22 minuuttia. Hercules sai kulmapotkun, jonka jälkitilanteesta pallo pelattiin keskelle Herculeksen Muritala Aderinanille, joka pääsi etenemään kuudentoista rajalta PK-puolustuksen keskelle ja laukoi läheltä vieraat johtoon.

Oululaisten johto ei onneksi kestänyt pitkään silla vain pari minuuttia myöhemmin PK-37 tuli tasoihin.

Veeti Lehtimäki peippaili kulmalipulla oululaispuolustajan kahville ja eteni kuudentoista sisälle ja syötti tarkasti maalin edustalla olleelle Myan Dootille, joka ohjasi tasoituksen maaliin.

Maalien jälkeen joukkueet pelasivat tasaisesti ja tilanteet aaltoilivat molempiin päätyihin. Ennen taukoa oululaiset onnistuivat siirtymään vähän onnekkaasti johtoon, kun Georege Jr Tangko yllättäen laukoi 20 metristä tarkasti aivan takaylänurkkaan.

Toisella jaksolla PK-37 lähti hakemaan tasoitusta ja pelasi energisesti ja rakenteli mallikkaita hyökkäyksiä kohti Herculesksen maalia. Tilanteet aaltoilivat tasaisesti molempiin päätyihin.

Kaivattu tasoitus syntyi lopulta 83. minuutilla, kun Erno Nissiä antoi vapaapotkun sivurajan tuntumasta oikealta laidalta. Kuudentoista alueella korkeimmalle nousi Otso Korhonen (kuvassa), joka puski pallon hienosti aivan takaylänurkkaan.

Tasoitusmaalin syntyessä peliä oli käyty 83. minuuttia. Tasoituksensa jälkeen PK-37:lla oli makeita hyökkäyksiä oululaisten maalille, ja johto-osuma alkoi jo roikkua ilmassa, mutta sitten kävi niin kuin monesta aiemminkin tällä kaudella: vastustaja pääsi niittaamaan maalin liian helposti.

Tällä kertaa se oli Adeniran, joka pääsi laukomaan pilkun kohdalta PK-puolustuksen keskeltä toisen osumansa, kun peli aikaa oli kellon mukaan jäljellä vain minuutti.

Vielä ennen päätösvihellystä Juuso Pernu viimeisteli vierasjoukkueelle neljännen maalin, kun kotijoukkueen ajatukset olivat jo saunan höyryissä.

- Ei tästä ottelusta mikään hyvä maku jäänyt, mutta ehkä Hercules oli juuri tuon verran parempi tänään. Harmittaa, ettemme voittoon venyneet, mutta se on ollut tämän kauden trendi. Vaikka pelaamme hyvin ja teemme maaleja, omissa soi liian helposti. Niin kävi tänäänkin, Tero Taipale harmitteli.

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Tilastot
2 - 4
(1-2)
24' Maali Adeniran Muritala

26' Maali Doot Myan

44' Varoitus Nissilä Erno

46' Maali Tangko George Junior

62' Vaihto ulos Francis Ciro

62' Vaihto sisään Toppinen Vili

66' Varoitus Toppinen Vili

70' Vaihto ulos Doot Myan

70' Vaihto sisään Lappalainen Rikhard

77' Varoitus Vidgren Jani

79' Vaihto ulos Vidgren Jani

79' Vaihto sisään Lappalainen Antti

83' Maali Korhonen Otso

89' Maali Adeniran Muritala

93' Maali Pernu Juuso
Lisää uutisia
Pallo-Kerho 37
Kategoriat