Esittely
Ottelutilastot
SJK Akatemia - PK-37
2019 - Edustusjoukkue - Kakkonen
Klo 17:00 OmaSp Stadion
4
Tou

Pallo-Kerho luottavaisin mielin sarja-avaukseen


PK-37 aloittaa Kakkosen sarjakauden lauantaina Seinäjoella SJK Akatemian vieraana. Pitkälle pelimatkalle lumisesta Iisalmesta lähtee joukkue, jossa on useita oman sarjadebyyttinsä tekeviä pelaajia.

Yksi debytantti on PK:n vastuuvalmentaja Pele Koljonen, jolle ottelu on ensimmäinen Kakkosen seurajoukkueen vastuuvalmentajana. Hän myöntää, että perhosia on vatsassa.

- Aina ennen ottelua pitää ollakin, mutta pakko myöntää, että nyt on muutama extraperhonen. Tätä sarja-avausta on odotettu marraskuusta asti, Pele sanoo.

Ottelu Seinäjoella tarjoaa sopivasti haastetta avaukseen. Pelen mukaan Pallo-Kerhon nuori joukkue lähtee Seinäjoelle pisteet mielessä, vaikka takana onkin vapun vuoksi katkonainen harjoitusviikko.

- Kun katsotaan vähän pitemmälle taaksepäin, meillä on taustalla nousujohteinen jakso. Viimeiset puolitoista - pari kuukautta on ollut hyvää tekemistä koko porukalta ja pelillisesti olemme ottaneet ison harppauksen eteenpäin, Pele sanoo.

Onnistuneen harjoitusjakson taustalla on se, että joukkueen runko on päässyt harjoittelemaan yhdessä ja tulosta alkaa pikku hiljaa näkyä. Myös alkukaudesta vaivanneet kolhut ovat parantuneet.

- Harjoitusotteluissa olemme olleet nousujohtaisia. KuFu-matsi oli hyvä osoitus nousukunnosta ja voitto nosti jengin itseluottamusta sopivasti sarja-avauksen alla.

Sarjakauteen sinivalkoinen yhdistelmä lähtee ennakkoluulottomasti. Pelen mukaan joukkueen pelaamisessa on menty hyvin eteenpäin, ja kehitys jatkuu kauden aikana.

- Ei peli vielä valmista ole, mutta sen verran hyvillä mielin ollaan, että voitto mielessä startataan, Pele sanoo.

SJK Akatemia - PK-37 la 4.5. klo 17.00 OmaSp Stadion Seinäjoki.


Nousujohteinen sarja-avaus


Edustusjoukkueen sarja-avaus lauantaina Seinäjoella SJK Akatemian vieraana ei sujunut toivotusti. PK jäi maaleitta ja isäntäjoukkue teki neljä, joten Kakkosen sarjapisteet jäivät Seinäjoelle.

Joukkueen valmentaja Pele Koljonen ei kuitenkaan ollut ottelun jälkeen huolissaan, vaikka avaus ei toivotusti sujunutkaan

- Melkoinen pannukakku siitä tuli, mutta en ole lainkaan huolissani, sillä iso osa joukkueen esityksestä menee jännityksen piikkiin.

PK:n paidassa oli useita ensikertalaisia, jotka saivat tuntumaan Kakkosen pelirytmiin ja tasoon. Pelen mielestä sarja-avaus oli hyvä herätys.

- Jokainen meistä tietää, että pystymme huomattavasti parempaan esitykseen. Kun pääsemme omalle tasollemme, pystymme taistelemaan pisteistä tasaväkisesti. Avauksessa emme päässeet.

Ottelun ensimmäisellä jaksolla SJK Akatemia karkasi jo 3-0 johtoon. Ensimmäinen takaisku tuli jo seitsemännellä minuutilla, jakson lopulla seinäjokiset lisäsivät johtoansa tarkalla sijoituksella ja rangaistuspotkumaalilla.

Toisella jaksolla PK sai juonesta enemmän kiinni. Joukkue puolusti tiiviimmin eikä vastustaja päässyt enää yhtä helposti maalintekopaikkoihin. Myös oman pelinrakentelu parani. Pelen mukaan puolustuslinja pelasi lähinnä omaa tasoaan. Vaihdosta kentälle tullut Vili Toppinen toi lisää liikettä pelaamiseen.

- Onnistuimme pelaamaan laitojen kautta ja pääsimme maalintekoalueellekin muutaman kerran, mutta enemmän olisi pitänyt päästä, jos pisteistä olisimme halunneet taistella.

Pele kuitenkin myöntää, että vastustaja oli selvästi parempi. Se rokotti säälimättä, kun sai paikan.

- Meille sattui henkilökohtaisia virheitä, joista maalit syntyivät ja se menee sarja-avauksen piikkiin. Siksi nyt ei tarvitse olla huolissaan, sillä sarja on nyt avattu ja voimme jatkossa keskittyä omaan peliin.

PK:n kotiavaus on ensi viikonloppuna Kokkolan GBK:ta vastaan.

- Koko joukkueen ilme kirkastui jo paluumatkalla, joten kotiavauksessa pääsemme näyttämään oman tasomme ja ottamaan kolme pistettä.

Seuraava ottelu: su 12.5. klo 18.30 PK-37 - GBK Kankaan Liikuntapuistossa.

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Tilastot
4 - 0
(3-0)
7' Maali Lepistö Joonas

39' Maali Pajula Ville

44' Varoitus Kemppainen Jesse

46' Maali Lepistö Joonas

63' Vaihto ulos Doot Myan

63' Vaihto sisään Lappalainen Antti

79' Vaihto ulos Vauhkonen Albert

79' Vaihto sisään Toppinen Vili

83' Vaihto ulos Francis Ciro

83' Vaihto sisään Honkanen Sampo

92' Maali Håkans Daniel
Lisää uutisia
Pallo-Kerho 37
Kategoriat