21
KES
18.30
Edustusjoukkue, Miesten Kolmonen

PK-37 - AC BARCA  1 - 3

Sankariniemi N

​PK-37 hyytyi AC Barcan isäntänä

Pallo-Kerhon 37:n hyvä pelivire ei tuottanut tulosta tiistaina, kun joukkue kohtasi kuopiolaisen AC Barcan Kolmosen ottelussa. Toisella jaksolla pelitapahtumia hallinnut AC Barca vei pisteet, kun kotijoukkue taipui maalein 1-3 (1-0).

Pallo-Kerhon valmentaja Lasse Vornanen oli ottelun jälkeen mietteliäs. Tiistain ottelu oli jo toinen perättäin, jossa PK-37 menetti otteen toisella jaksolla vastustajan vyöryessä voittoon.

- Jotain meillä on nyt pielessä. Toisella jaksolla sattui jälleen jakso, jonka aikana emme kymmeneen minuuttiin saa syöttöjä omille. Silloin vastustaja tulee ja rankaisee, Vornanen huokasi.

Ottelun ensimmäisen vartin aikana joukkueet lähinnä tunnustelivat toistensa vireyttä, mutta minuuttiviisarin edetessä ote siirtyi kotijoukkueelle. Se prässäsi ylhäältä eikä päästänyt vieraitaan avaamaan omaa peliään.

Karvaus korkealta tuotti myös tulosta, kun Miika Riihola loi painetta kuopiolaispuolustukseen ja pääsi ohjaamaan pallon Eetu Rissaselle, joka otti vain pari askelta ja sijoitti tarkasti takanurkkaan.

Maalin jälkeen Pallo-Kerhon hyvä ote piti jakson loppuun saakka, mutta tauolla Vornasen juottama käärmekeitto taisi mennä väärään kurkkuun, sen verran heikko oli kotijoukkueen toisen jakson alku.

- Sanalla sanoen se oli huonoa peliä. Vastustajalla on muutama hyvä yksilö ja heidän kanssa olimme helisemässä.

Kun pelin rakentelu ei onnistunut, kotijoukkueen ote herpaantui ja pallonhallinta siirtyi aktiivisesti toiselle jaksolle tulleelle vierasjoukkueelle. Kun kuopiolaisryhmä vyörytti hyökkäyksiään kohti Pallo-Kerhon maalia, oli tasoitusosuma lopulta vain ajan kysymys.

Lopulta sen teki 62. minuutilla Sharp Räsänen, joka sai pallon kotijoukkueen puolustukselta aivan liian helposti, eteni kuudentoista sisään vapaasti ja sijoitti pallon takanurkkaan.

Vain kolme minuuttia myöhemmin Räsänen eteni vasemmalta laidalta kohti päätyä ja keskitti maalin edustalle, missä pallo muutti suuntaa PK:n puolustajasta ja painui omaan maaliin.

Reilun kymmenen minuutin jälkeen Kosonen joutui taas kaivamaan palloa selkänsä takaa, kun Joni Venäläinen onnistui yllättämään hänet reilusta 20 metristä upealla kaukolaukauksella takaylänurkkaan.

Räsäsellä oli vielä pari minuuttia myöhemmin mahdollisuus niitata illan toinen osuma rangaistuspotkusta, mutta tällä kertaa Kosonen nappasi löysän sijoituksen hyppysiinsä.

Pallo-Kerho sai Kososen torjunnasta hetkeksi lisää virtaa, mutta maalia ei syntynyt. Loppua kohden Pallo-Kerho haki nopeita hyökkäyksiä ja tavoitteli pitkillä syötöillä kärkikaksikkoa Rissasta ja Riiholaa, mutta todellisiin maalipaikkoihin he pääsivät vain kerran, kun Riihola karkasi laidaltaan ja syötti Rissaselle, joka puski pallon tolppaan.

Lopulta hyvin alkaneesta ottelusta jäi joukkueelle ja valmentajalle paha jälkimaku, jossa riittää pureskeltavaa.

- En tiedä, mikä meillä tauolla jälleen tuli. Sitä meidän pitää miettiä ihan porukalla ja etsiä selityksiä. Viime viikkoina on menty ja harjoiteltu kovaa, joten yksi mahdollinen selitys voisi olla väsymys. Mutta sitäkään ei ihan ilman analyysia voi hyväksyä.

Pallo-Kerhon sarja jatkuu ensi viikolla, kun se matkaa jälleen Jyväskylään, tällä kertaa FC Blackbirdin vieraaksi.

- Pitää nyt miettiä, miten saamme hyvän asenteen ja pelaamisen tason jatkumaan myös toisella jaksolla. Jyväskylässä on seuraava mahdollisuus onnistua paremmin, Vornanen suunnitteli.

Seuraavat ottelut:

Ke 29.6. klo 19.00 FC Blackbird - PK-37, Jyväskylä.

Ti 5.7. klo 19.00 SC Riverball - PK-37, Joensuu.

Ke 27.7. klo 18.30 PK-37 - Kings SC, Sankariniemi.

Otteluraportin tarjoaa:


Kokoonpano illan ottelussa:


Tule mukaan PK-37:n futiskouluun!


Tilastot

1 - 3

AC BARCA
(1-0)
21'MaaliRissanen Eetu
60'Vaihto ulosKettunen Visa
60'Vaihto sisäänLyyra Samuli
62'MaaliRäsänen Sharp
65'Maalimaali Oma
77'MaaliVenäläinen Joni
80'VaroitusSahlström Niklas
80'VaroitusKosonen Ville
87'VaroitusUurtio Konsta
88'Vaihto ulosUurtio Konsta
88'Vaihto sisäänPääkkönen Timi

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Pallo-Kerho 37 ry                                                  

Postiosoite: PL 79, 74101 Iisalmi

Toimisto: Sankarinkatu 9 A, Iisalmi

Puhelin: 044 - 37 37 370

E-mail: pk-37@pk-37.fi


Aidosti yläsavolainen - Ylpeästi iisalmelainen