15
KES
19.00
Edustusjoukkue, Miesten Kolmonen

JJK Jyväskylä/2 - PK-37   3 - 2

Viitaniemi TN

PK-37 taipui Jyväskylässä

Pallo-Kerho 37:n potku ei riittänyt sarjapisteille keskiviikkona Jyväskylässä, missä joukkue kävi JJK:n kakkosjoukkueen vieraana. Kotijoukkue oli maalin verran etevämpi ja piti pisteet Jyväkylässä maalein 3-2 (1-1).

Pallo-Kerho lähti hakemaan voittoa, mutta kotijoukkue tuli otteluun tiukalla prässäyksellä ei päästänyt vieraitaan helpolla. Tilaa pelirakenteluun ei ollut.

Pallo-Kerhon päävalmentaja Lasse Vornaselle kotijoukkueen prässi ei tullut ylältyksenä.

- Se oli jo etukäteen tiedossa, joten meidän olisi pitänyt pystyä pelaamaan paremmin sieltä pois. Nyt onnistumme vain ajoittain. Vastustaja oli hyvä.

Vornasen mukaan joukkueen ongelmaksi muodostuivat kaksinkamppailut ja heikosti sujunut syöttöpeli.

- Pallo vähän poltteli meidän jaloissa tänään, emme saneet kunnollista pallokontrollia aikaiseksi.

Ottelun avausjaksolla JJK/2 tuli kovalla prässillä päälle ja Pallo-Kerho joutui puolustuskannalle ottelun alkuhetkillä.

Avausmaalia saatiin kuitenkin odottaa yli puoli tuntia, ennen kuin Maxime Nzeza onnistui viemään kotijoukkueen helposti johtoon ohjaamalla pallon etunurkalta sisään.

Pallo-Kerhon Visa Kettunen pääsi kuittaamaan reilun viiden minuutin jälkeen. Hän käytti hyväkseen jyväskyläläispuolustuksen harhasyötön, eteni kuudentoista sisään ja sijoitti tarkasti takanurkkaan.

Toisella jaksolla Pallo-Kerho sai ottelun juonesta vähän paremmin kiinni ja onnistui rakentelemaan hyviäkin tilanteita. Mutta hyvistäkään maalipaikoista osumia ei syntynyt.

Sen sijaan kotijoukkue onnistui toistamiseen yllättämään muutaman erinomaisten torjunnan esittäneen Ville Kososen jälleen etunurkalta ensimmäisen maalin tavoin. Maalin ohjasi Shirman Osso.

JJK/2 karkasi jo kahden maalin johtoon, kun Luka Savela laukoi rangasituspotkun verkon perukoille. Pilkulle kotijoukkue pääsi, kun edeltävässä tilanteessa JJK/2:n hyökkääjä kaatui vastaantulleeseen Kososeen.

Kahden maalin tappioasemassa Pallo-Kerho haki lisäosumia nostamalla lisää voimaa hyökkäykseen ja lopulta yritys palkittiin kolmannella lisäminuutilla, kun Eetu Rissanen harhautti nippuun kaksi JJK/2:n puolustajaan ja kavensi ottelun.

Hyvästä kiristä huolimatta Pallo-Kerhon jäi yhden maalin päähän.

- Pitkästä aikaa sellainen ottelu, joka nostatti tunteita lopussa. Hyvää ja vauhdikasta peliä, mutta jalkapallon hienouksia tänään ei nähty.

- Ei ollut yhtä ehjä esitys kuin edellisessä vieraspelissä Lehmossa, mutta nyt kotijoukkue onnistui vaikeuttamaan meidän peliä.

Pallo-Kerhon kausi jatkuu ensi tiistaina Sankariniemellä, missä vastaan asettuu AC Barca.

Otteluraportin tarjoaa:

Seuraava ottelu:


Tilastot
JJK Jyväskylä/2

3 - 2

(1-1)
36'MaaliNzeza Maxime
42'MaaliKettunen Visa
52'MaaliOsso Shirman
54'VaroitusUurtio Konsta
80'Vaihto ulosKettunen Visa
80'Vaihto sisäänLyyra Samuli
83'MaaliSavela Luka
90'VaroitusKosonen Ville
93'MaaliRissanen Eetu

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Pallo-Kerho 37 ry                                                  

Postiosoite: PL 79, 74101 Iisalmi

Toimisto: Sankarinkatu 9 A, Iisalmi

Puhelin: 044 - 37 37 370

E-mail: pk-37@pk-37.fi


Aidosti yläsavolainen - Ylpeästi iisalmelainen