12
SYY
17.00
Edustusjoukkue, Miesten Kolmonen

PK-37 - PAVE  1 - 2

Iisalmi, Sankariniemi N

Pallo-Kerho hakee voittoa sunnuntaina

Kauden toinen paikalliskamppailu Pallo-Kerho 37:n ja PAVEn välillä pelataan sunnuntaina, kun Kolmosen alempi jatkosarja käynnistyy. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa joukkueet tasasivat pisteet maalein 1-1, mikä oli kotijoukkue Pallo-Kerholle pieni pettymys.

Nyt joukkue on vaihtanut valmentajaa, harjoitellut uudella tavalla ja uudistanut pelitapaansa. Joukkue lähtee sunnuntaina näyttämään todellisen tasonsa paikallisvastustajalle.

- Tehokas prässipelimme on toiminut ja tuottanut tulosta. Sitä sunnuntainakin aiomme, prässätään tiukasti eikä anneta vastaustajan alakerralle tilaa ja aikaa, sanoo Eetu Tenhunen.

Puolustukseen paikkansa vakiinnuttanut Tuomas Häkkinen sanoo, että myös laitapakkien peluutus on muuttunut valmentajavaihdoksen jälkeen.

- Nyt kun olemme jo muutaman viikon harjoitelleet uutta pelitapaa, alkaa se jo sujua, kun kaikki tietävät mitä tekevät, hän sanoo.

Toinen veikkaa lopputulokseksi 2-0, toinen panee maalin paremmaksi. Videolta selviää, kumpi veikkasi enemmän.

PK-37 - PAVE su 12.9. klo 17.00 Sankariniemellä. Otteluun vapaa pääsy!


Otteluennakon tarjoaa:


Tilastot

1 - 2

PAVE
(1-2)
35'MaaliRiihola Miika
45'MaaliRiihola Miika
46'Vaihto ulosVainio Perttu
46'Vaihto sisäänAhmed Ramy Elged
63'Vaihto ulosLyyra Samuli
63'Vaihto sisäänVidgren Samu
84'Vaihto ulosHuttunen Mikki
84'Vaihto sisäänLappalainen Rikhard
93'Vaihto ulosKettunen Visa
93'Vaihto sisäänNiskanen Tomi

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Pallo-Kerho 37 ry                                                  

Postiosoite: PL 79, 74101 Iisalmi

Toimisto: Sankarinkatu 9 A, Iisalmi

Puhelin: 044 - 37 37 370

E-mail: pk-37@pk-37.fi


Aidosti yläsavolainen - Ylpeästi iisalmelainen