25
SYY
19.00
Edustusjoukkue, Miesten Kolmonen

FC Blackbird - PK-37   1 - 1

Jyväskylä, Viitaniemi TN

Pallo-Kerho taisteli tasapelin Jyväskylässä

Pallo-Kerho 37 taisteli mallikkaasti ja venyi 1-1 (1-1) -tasapeliin perjantaina sumuisella Jyväskylän Viitaniemen tekonurmella. Tasapeli tietää sitä, että PK-37 sijoittuu yläloppusarjassa kakkoseksi.

- Lopputulos on hyvä niin pelissä kuin sarjassakin. Tasapeli on tänään aika ansaittu tulos, vaikka molemmat tuhlailivatkin maalipaikkoja, sanaili joukkueen päävalmentaja Jani Vidgren ottelun jälkeen.

Pallo-Kerho oli Jyväskylän perjantai-illassa aivan toisenlainen joukkue kuin edellisessä perjantaiottelussa Komeettoja vastaan. Nyt joukkue taisteli tosissaan ja halusi mukaan vähintään yhden pisteen.

- Yksi sarjapiste oli tänään vähimmäistavoite ja aika hyvällä esityksellä se tuli. Vaikka Blackbird hallitsi toista jaksoa, pysyimme silti varsin tiiviinä ja puolustimme hyvin.

Pallo-Kerholla ei ollut perjantaina mitään hätään sarjan kärkijoukkuetta vastaan. Asenne oli kohdallaan heti alusta, kuten Vidgren ennen ottelua toivoi.

Sinipaitainen PK sai otteluun hyvän alun, kun Tuomas Halonen pääsi jo kymppiminuutilla karkuun nopeassa hyökkäyksessä.

Jyväskyläläisten kulmapotkun jälkeen Niklas Sahlström lähetti pitkän pallon keskikentälle Tuomas Haloselle, joka pääsi nokikkain erinomaisella pelipäällä perjantaina olleen jyväskyläläisvahti Antto Mikkosen. Tällä kertaa Halonen oli etevämpi ja vei vieraat johtoon.

Ottelun ensimmäinen jakso oli varsin vauhdikasta peliä, ja avausosuman jälkeen myös kotijoukkue alkoi rakennella hyökkäyksiä kohti PK-37:n maalia.

Hyvin pelannut Pallo-Kerhon puolustus esti enimmät lähentelyt ja maalillaan Matias Rissanen torjui muutaman avopaikan erinomaisesti.

Myös tasoituksessa Rissanen oli hyvin mukana. Hän torjui erinomaisesti kulmapotkusta tulleen maalintekoyrityksen, mutta jatkotilanteessa hän ei enää ehtinyt pallon tielle.

Toisella jaksolla ottelun tempo laski avausjaksosta ja kotijoukkue sai kenttätapahtumia enemmän haltuunsa.

- Ehkä siinä alettiin vähän vetäytyä, kun tiedettiin, että tasapeli tästä ottelusta riittää kakkospaikkaan, Vidgren arveli.

Pallo-Kerhon parhaan paikan taisi toisella jaksolla saada Samu Vidgren, joka pääsi puskemaan viitosen rajalta tarkasti yläriman alle, mutta Mikkonen venyi parhaimpaansa.

Myös Blackbirdillä oli hyviä tilanteita, mutta aivan avopaikkoihin se ei enää päässyt. Molemmat joukkueet tyytyivät tasapeliin.

Pallo-Kerhon jatko on nyt avoinna. FC Blackbird sarjan voittajajoukkueena lunastaa paikkansa nousukarsintaan, mutta mikäli se ei lähde karsimaan, paikkaa tarjotaan sarjassa kakkoseksi sijoittuneelle, eli Pallo-Kerho 37:lle.

- Me harjoittelemme ensi viikolla ihan normaalisti. Odotellaan nyt rauhassa, millaisia ratkaisuja tehdään – joko kausi oli tässä vai vieläkö pelejä riittää, Vidgren sanoi.

Matias Rissanen & Tuomas Halonen


Tilastot
FC Blackbird

1 - 1

(1-1)
10'MaaliHalonen Tuomas
40'MaaliNykänen Miika
68'VaroitusLappalainen Rikhard
76'Vaihto ulosLeppä Panu
76'Vaihto sisäänIkonen Sisu
90'Vaihto ulosVidgren Samu
90'Vaihto sisäänHäkkinen Tuomas

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Pallo-Kerho 37 ry                                                  

Postiosoite: PL 79, 74101 Iisalmi

Toimisto: Sankarinkatu 9 A, Iisalmi

Puhelin: 044 - 37 37 370

E-mail: pk-37@pk-37.fi


Aidosti yläsavolainen - Ylpeästi iisalmelainen