Eeli Rautula PK-37:n parhaiten menestynyt taitopelaaja
Julkaistu: 18.12.2019 00.00

Eeli Rautula PK-37:n parhaiten menestynyt taitopelaaja

On vilinää, melskettä, helinää helskettä palkintopussien.

On korvia, jalkoja, taitavia poikia PK:n juhlissa.

PK-37 palkittiin marraskuussa viidettä vuotta peräkkäin Suomen Palloliiton Itä-Suomen Piirin taitoseuraksi - eikä suotta. Juniorimme ovat taas menestyneet loistavasti piirin taitokisoissa ja valtakunnallisiin SM-taitokisoihin osallistumisoikeuden saivat kolme poikaamme. Kirkkaimpana tähtenä taitopelaajien taivaalla loistavat ikäluokkiensa Suomen mestarit Eeli Rautula ja Reko Ronkainen.

Näin joulukiireiden keskelläkin halusimme kunnioittaa kaikkia taitokisoissa menestyneitä junioreitamme järjestämällä heille kahvittelu- ja palkintotilaisuuden. Tilaisuudessa pelaajat saivat mieluisan lahjapussukan, joka sisälsi suumakean lisäksi mm. maajoukkueen pipon. Valtakunnallisiin taitokisoihin päässeet Eeli Rautula, Reko Ronkainen ja Juho Ronkainen palkittiin sihteerimme Marja Lipposen toimesta myös historiallisen 15.11.2019 pelatun Suomi vs Liechtenstein -pelin huiveilla. Onnittelupuheessaan Marja korosti taidon merkitystä pelaajan kehittymisessä ja uralla etenemisessä.

Olemme ylpeitä ja onnellisia jokaisesta junioristamme. Ihaillen seuraamme kaikkien kehittymistä, edistymistä ja joukkuepelaamista. Tänä iltana palkitut juniorit ovat tehneet kovasti töitä intohimonsa eteen ja tulleet koko ajan taitavammiksi pelaajiksi. Näitä taitavia pelaajia tarvitaan, jotta Iisalmessa voidaan pelata jalkapalloa nykyistä korkeammalla tasolla. Ja myös menestystä janoavia pallotaitureita Suomi tarvitsee uusiakseen kisapaikkansa EM-kisoissa jatkossakin. Meidän seurassa kytee pieni liekki, jonka korkeimmat lieskat jo näkyvät nuorten maajoukkueissa ja Puolen Suomen Liigan peleissä.

Kiitos ja onnea vielä kerran pojat perheineen, valmentajat ja muut joukkueiden toimihenkilöt. Jatkakaa harjoittelua, kannustakaa kaveria ja haastakaa itseänne yhä parempiin suorituksiin. Teidän tavasta tehdä töitä unelmien saavuttamisen eteen me monet saamme ottaa mallia.

Kuten kotikaupunkimme Iisalmi mainostaa: "Emme odota ihmeitä. TEEMME NIITÄ"

Ja se näkyy valtakunnan tasolla!

Tiina Lempiälä

PK-37:n puheenjohtaja

Kuvia palkitsemistilaisuudesta:

Palkitut palkintoineen

SM-kultamitalistit Reko Ronkainen (vas.) ja Eeli Rautula

Eeli Rautula ja PK-37:n puheenjohtaja Tiina Lempiälä

Palkitut pelaajat (osallistumisoikeuden PM-taitokilpailuihin saaneet pelaajat):

D 13 / Juho Ronkainen ja Elmer Vauhkonen, D12 / Miso Kerman, Eeli Rautula ja Rasmus Tikkanen, E 10 / Alex Hynninen, Viljami Kauppinen, Pyry Laukkanen, Reko Ronkainen ja Lenni Turunen, F 9 / Weikka Jauhiainen ja Juho Reis, F 8 / Tomi Airaksinen, Miko Kuosmanen, Jonna Reis, (F 8-tytöt), Okko Ronkainen ja Aatu Tenhunen.

Lisätietoja ja tuloksia kauden 2019 kilpailuista löytyy alla olevia linkkejä klikkaamalla:

https://www.palloliitto.fi/jalkapalloperhe/piirit/...

https://palloliitto.torneopal.fi/taso/taitokisa.php?kilpailu=Valtakunnalliset%202019&tulokset=5471,5477,5470,5476,5473,5479,5472,5478





Seuran uusimmat

Pallo-Kerho 37 ry                                                  

Postiosoite: PL 79, 74101 Iisalmi

Toimisto: Sankarinkatu 9 A, Iisalmi

Puhelin: 044 - 37 37 370

E-mail: pk-37@pk-37.fi


Aidosti yläsavolainen - Ylpeästi iisalmelainen