Jani Haanketo, Iisalmen Sanomat 29.9.2014
Iisalmen Pallo-Kerho 37:n jalkapalloilun Kakkosen kauden viimeinen kotiottelu päättyi pettymykseen, kun vierasjoukkue FC YPA:n Radojko Colovic iski 2–1 (1–1) -voittomaalin varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla.
Avausjaksolla PK-37 oli vielä hyvin pelissä mukana, vaikka FC YPA saikin avausmaalinsa jo aikaisessa vaiheessa. Dragan Pejic laukoi rangaistuspotkusta pallon verkkoon jo 7. minuutilla.
Isäntien tasoitusosuman teki Jyri Leinonen hieman ennen taukovihellystä.
Pelissä ei ollut kotijoukkueen kannalta enää suurta panosta, sillä putoaminen Kolmoseen oli jo aikaisemmin varmistunut. Ilman FC YPA -ottelun kaltaisia vastustajan viime hetken osumia PK-37 olisi varmasti taistellut sarjapaikastaan tiukemmin.
– Tätähän se kauden kuva on pitkälti ollut. Tietysti, kun esimerkiksi FC YPAlla on avauksessa seitsemän ulkomaalaispelaajaa, niin pitäähän se ero tietysti jossain näkyäkin, totesi PK-37:n valmentaja Mika Pesonen.
Putoaminen herkisti Pesosen. Hän myönsi, että kausi päättyi pettymykseen, koska tavoitteeseen eli sarjapaikan uusimiseen joukkue ei pystynyt.
– Kyllähän se harmittaa, mutta kaikkemme yritimme. Nuorelle joukkueelle tämä on ollut kuitenkin hyvä oppivuosi. Harmi vaan, että minulta työ jää kesken nuorten pelaajien kanssa, työ- ja siviilikiireiden vuoksi jatkopestistään jo aikaisemmin kieltäytynyt Pesonen totesi.
– Olihan se tiedossa jo kauden alussa, että kaudesta ei tule meille helppo. Mielestäni pystyimme kuitenkin kotikentällä pelaamaan mukavia ja tasaisia otteluja. Notkahdukset tulivat enemmänkin vieraspeleissä. Emme me pelaamistamme vieraspeleihin mitenkään muuttaneet, mutta vaikea sanoa, mistä se sitten johtui, Pesonen mietiskeli.
Pallo-Kerho 37:n puheenjohtaja Tapio Leskinen palautti mieleen lähtökohdat, millä Kakkosen kauteen lähdettiin.
– Jo viime syksynä kävimme tiukkaa keskustelua, että lähdemmekö Kakkoseen vai Kolmoseen? Nykyisessä taloustilanteessa päätimme, että vaikka lähdemme Kakkoseen, niin ostomarkkinoille emme lähde. Se päätös piti.
– Siihen nähden joukkue pelasi hyvän kauden, vaikka Kolmoseen putosimmekin. Oli aivan kiikun kaakun, ettemme olisi Kakkosessa säilyneet, sillä muutamat ottelut kääntyivät vain niukasti vastustajalle.
– Vaikka olisimmekin säilyneet Kakkosessa, niin sama keskustelu meillä olisi ollut edessä tänä syksynä, että olisimmeko olleet taloudellisesti valmiita lähtemään Kakkoseen ensi kaudella? Leskinen kommentoi.
Leskisen mukaan kausi ei ole mennyt PK:n osalta missään nimessä hukkaan.
– Omat nuoret pelaajamme kehittyivät askeleita eteenpäin, ja tekivät läpimurron Kakkosen tasolle.
– Olemme myös tyytyväisiä siitä, että todella lahjakkaat kasvattimme ovat päässeet KuPSiin ja urallaan eteenpäin. Kasvattajaseurana olemme edelleen hyvällä tiellä, Leskinen muistutti.
Tulevasta Leskinen ei halunnut vielä tässä vaiheessa kommentoida, sillä PK-37:llä on vielä ensi lauantaina yksi peli tätä kautta jäljellä, kun joukkue matkustaa Ouluun OPSin vieraaksi.
– Olemme vain alustavasti johtokunnan kanssa keskustelleet, että saamme hyvän joukkueen ensi kaudelle Kolmoseen, kunhan vain saamme tämän joukkueen pysymään kasassa.
– Pelaajille on annettu kuitenkin vielä tässä vaiheessa kesken kauden täysi pelirauha, ja keskustelut jatkosta aloitetaan vasta kauden päätyttyä. Myös valmentajatilannetta katsotaan rauhassa, Leskinen sanoi.
Vidgren keräsi eniten IS-pisteitä
Pallo-Kerho 37:n kotipeleissä käyty IS-pistekilpailu oli ratkennut jo ennen FC YPA -ottelua.
Eniten IS-pisteitä keräsi kauden aikana Jani Vidgren 15 pisteellä.
Vidgrenin takana käytiin päätöskamppailussa taistelua seuraavista sijoista.
PK:n ainokaisen osuman viimeistellyt Jyri Leinonen sai täydet kolme pistettä ja nousi kymmeneen pisteeseen.
Toista sijaa jakamaan nousi myös kaksi pistettä saanut maalivahti Ville Kosonen, joka keräsi lopulta niinikään kymmenen pistettä.
Anssi Lipponen sai Timo, Sini ja Kaisa Kososen muodostamalta raadilta sunnuntaina yhden pisteen. Hän oli neljäs yhdeksällä pisteellä.
IS-Pistekisa kaudella 2014:
15 p. | Jani Vidgren |
10 p. | Jyri Leinonen |
Ville Kosonen | |
9 p. | Anssi Lipponen |
8 p. | Teemu Leskinen |
5 p. | Miika Ekmark |
4 p. | Olli Huttunen |
3 p. | Ilmari Niskanen |
Jarkko Venäläinen | |
Janne Rissanen | |
2 p. | Matias Mähönen |
Joonas Piippo | |
Samu Vidgren | |
1 p. | Matias Rissanen |
Juho Ruotsalainen | |
Kuvia ottelusta (kuvaaja Teemu Hassinen):
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
Pertti Roth: surullinen mutta ei kuoleman asia
Pallo-Kerho 37:n entinen edustusjoukkueen pelaaja Pertti Roth kokee putoamisen Kolmoseen surullisna asiana.
- Onhan PK-37:llä isot perinteet, ja mielestäni PK kuuluu Kakkosen tasolle. Onhan näkyvyys ja seurattavuus aivan toista luokkaa Kakkosessa valtakunnallisestikin, kun pääsee veikkauskohteisikin.
- Ei se putoaminen kuitenkaan mikään kuoleman asia ole. Se voi olla seurassa jopa jonkinlainen herätyskin. Mutta se vaatii työntekoa yhdessä kohti yhteistä tavoitetta. Mielestäni uusi alku pitää lähteä junioripuolelta lähtien.
Roth ottaa kantaa suomalaiseen suomalaiseen jalkapalloilun juniorivalmentamiseen, jonka hän näkee aivan valtakunnallisena ongelmana.
- Jo junioritasolle pitäisi saada ammattivalmentajia, joille maksettaisiin palkkaa. Niinhän se on nykyään monessa muussakin lajissa kuten esimerkiksi ratsastuksessa, golfissa ja taitoluistelussa.
- Silloin voisi valmentajilta jotain myös vaatia, ja heillä olisi myös eri lailla vastuuta. Tällä hetkellä valmentajiksi ja ohjaajiksi otetaan lähinnä ketä saadaan. Miten voi toimia ohjaajana, jos ei ole minkäänlaista omaa pelitaustaa? Roth pohtii.
Roth tietää, että seuran pyörittäminen nykytilanteessa ei ole missään nimessä helppo asia.
- Monesti seurat ovat liian pienissä käsissä, kun tekijöitä ei löydy. Sitä minä olen ihmetellyt, että miksi Pallo-Kerhoon ei ole saatu entisiä pelimiehiä mukaan seuratyöhön? Roth miettii.
Roth toivoo, että kokeneemmat edustusjoukkueen pelaajat jatkaisivat pelaamistaan myös ensi kaudella.
- Nuoret pelaajat tarvitsevat nyt rinnalleen näitä kokeneempia pelaajia. Toivon, että nykyinen runko pysyisi mahdollisimman hyvin kasassa. Kolmonen ei todellakaan ole tänä päivänä mikään möhömahojen sarja, vaan kyllä siellä joutuu harjoittelemaan tosissaan, Roth tietää.
40' | Varoitus | Ruotsalainen Juho |
41' | Maali | Leinonen Jyri |
41' | Maalisyöttö | Huttunen Olli |
46' | Vaihto ulos | Heinonen Juuso |
46' | Vaihto sisään | Hyvönen Joel |
73' | Vaihto ulos | Mähönen Matias |
73' | Vaihto sisään | Leskinen Tuomas |
87' | Varoitus | Lipponen Anssi |
90' | Veikkaustähdet * | (Vastustajan Pelaaja) |
90' | Veikkaustähdet ** | Leinonen Jyri |
90' | Veikkaustähdet *** | (Vastustajan Pelaaja) |