Pallo-Kerho 37 onnistui mainiosti Kuopion Kingsiä vastaan Sankariniemen nurmella pelatussa ottelussa ja otti lohkon tilanteen kannalta tärkeän 4-3 voiton. Näin PK pysyy hyvin mukana kamppailussa lohkovoitosta.
Kings tuli peliin huomattavasti aktiivisemmin kuin kaksi viikkoa sitten kohdatessaan Pallo-Kerhon myös Sankariniemellä, jolloin se taipui 4-0 tappioon. Nyt vierasjoukkue pystyi ottelun alkuun luomaan vaarallisempia maalipaikkoja ja hallitsi fyysisyydellään keskikentän tapahtumia. Etenkin kokeneet Ali Al-Musawi ja Jere Markkanen rakentelivat Kingsin peliä. Vähitellen Pallo-Kerhokin sai peliään käyntiin ja teki parhaat maalitilanteet jälleen kulmapotkuista.
Ottelun 14 minuutilla Vili Toppinen katkaisi Kingsin pelinrakentelun ja pelasi pallon eteenpäin. Vaikka tilanne näytti jo kuivuvan kasaan, sai Eetu Rissanen riistettyä pallon pelaamalla kamppailutilanteessa vahvasti ja pääsi sijoittamaan nahkakuulan maalin takanurkkaan. Näin Pallo-Kerho siirtyi 1-0 johtoon hieman vastoin kenttätapahtumia.
Kings tuli tasoihin ottelun 25 minuutilla, kun joukkue rakenteli hyökkäyksen oikealla laidalla ja pelasi pallon keskelle Roope Leskiselle, joka pienen sivuttaiskuljetuksen päätteeksi laukoi pallon maalin ylänurkkaan ohi torjuntaan heittäytyneen Juho Toivasen. Maalista ehti kulua vain neljä minuuttia, kun Kings siirtyi johtoon Ali Al-Musawin maalilla. Jere Markkanen antoi oivallisen, kierteisen syötön PK:n puolustuksen ja maalivahdin väliin. Al- Musawi ehti palloon ensimmäisenä, kiersi vastaantulleen Toivasen ja sijoitti pallon tyhjään maaliin.
Pallo-Kerho ei nopeista takaiskuista kuitenkaan lannistunut vaan alkoi saada peliä enemmän haltuun. Minuutilla 31 Vili Toppinen keskitti pallon maalille, eikä Kingsin puolustus pystynyt lopulta purkamaan palloa pois, vaan pallo ajautui Rissaselle, joka täräytti vastustamattomasti takanurkaan tasoittaen näin tilanteeksi 2-2.
Tomi Niskaselle avautui hyvä maalipaikka, mutta Kingsin maalivahti Lassi Rahikainen torjui laukauksen kulmaksi. Pallo-Kerho siirtyi 3-2 johtoon kun peliä oli käyty 38 minuuttia. Kulmapotkua meni antamaan Konsta Kääriäinen, jonka antama pallo löysi takatolpalta Tomi Niskasen, joka puski hallitusti pallon maaliin. PK teki todellisen pukukoppimaalin puoliajan viimeisellä minuutilla. Eetu Rissanen sai pallon vasemmalla, teki pitkän kuljetuksen poikki kentän, jätti Kingsin pelaajat jälkeensä ja käänsi mainiosti pallon oikealta maalin takanurkaan. Näin Eetu sai hattutempun täyteen jo ensimmäisellä puoliajalla.
Toisen puoliajan alku oli Pallo-Kerholta vahvaa pelaamista, kun joukkue jaksoi prässätä hyvin vastustajan kenttäpuoliskolla. Kings pääsi kuitenkin kaventamaan Al Musawin maalilla tilanteessa, jossa Pallo-Kerhon puolustus ei onnistunut katkaisemaan hänen pitkää kuljetusta. Al Musawi pääsi nokikkain PK:n maalivahti Toivasen kanssa, ja sijoitti pallon maaliin.
Kings sai maalista vielä lisää energiaa ja PK joutui tyytymään pallon roiskimiseen pois omalta puolustusalueelta. PK vaihtoi 77 minuutilla kentälle Samuli Ruotsalaisen ja Rikhard Lappalaisen. Näiden vaihtojen myötä PK sai peliin tuoreita jalkoja ja voimaa. Samalla Eetu Rissanen tippui vahvistamaan keskikenttää. Nyt Pallo-Kerho pystyi pitämään palloa pitempiä jaksoja, eikä PK:n maalille tullut enää painetta. Ai niin... paitsi ottelun viimeinen tilanne, jossa Al-Musawi puski pallon PK:n pelaajien ja kannattajien onneksi avopaikasta hieman yli maalin. Näin peli päättyi riemastuttavasti kotijoukkueen 4-3 voittoon.
Pelin ohjaamisesta tällä kertaa vastannut Ville Kosonen oli ottelun jälkeen todella tyytyväinen taisteluvoittoon.
- Loppujen lopuksi pakka pysyi hyvin kasassa, muutamaa tilannetta lukuun ottamatta. Ottelu ei kokonaisuutena ollut kovin kaunista katseltavaa, vähän hermostunutta, mutta kun tehdään yksi maali enemmän kuin vastustaja, niin se riittää. Puolustuksen linja ei aina ole kunnossa, joten siinä meillä on kehityskohdetta. Maaleja on viime peleissä, pois lukien Yllätystä vastaan, pystytty tekemään hyvin. Koulujen alku ja loukkaantumiset ovat vähän sekoittaneet tilannetta, ja harjoituksissa on jouduttu menemään vähän pienemmällä porukalla, tuumaili Kosonen.
Pallo-Kerhon parhaana palkittiin oikeutetusti hattutemppuilija Eetu Rissanen.
Pallo-Kerho siirtyi ainakin hetkellisesti lohkon kärkipaikalle ja jatkaa pisteiden metsästystä viikon päästä, kun Sankariniemelle saapuu AFC Keltik Joensuusta.
Sarjatilanne 14.8:
Seuraavat ottelut:
Ke 21.8. klo 19.30 PK-37 - AFC Keltik Sankariniemi, Iisalmi.
Ke 28.8. klo 19.45 Zulimanit - PK-37 Puijo Stadion, Kuopio.
Otteluraportin tarjoaa:
14' | Maali | Rissanen Eetu |
25' | Maali | Leskinen Roope |
29' | Maali | Al-Musawi Ali |
31' | Maali | Rissanen Eetu |
39' | Maali | Niskanen Tomi |
46' | Maali | Rissanen Eetu |
58' | Maali | Al-Musawi Ali |