Pallo-Kerho 37 ei antanut Ylämyllyn Yllätyksen yllättää toista kertaa tänä kesänä vaan jallitteli komean 8-2 voiton kauden viimeisessä kotiottelussa sateen liukastamalla Sankariniemen nurmella. Kovista sateista huolimatta ottelu saatiin pelata hyvissä olosuhteissa, eikä kenttä pahemmin pettänyt pelaajien alla. Vastustajan pelaajilla oli kuitenkin ongelmia liukkauden kanssa, sillä vain yhdellä pelaajalla oli irtonastakengät jaloissa.
Pallo-Kerhon valmennus oli painottanut pelin alun tärkeyttä ja voimakkaampaa prässäämistä yläkolmanneksella kuin LehPa:lle viikko sitten hävityssä ottelussa. Ottelu alkoikin Pallo-Kerhon selkeällä hallinnalla, ja Yllätyksen puolustus oli vaikeuksissa heti pelin alussa. PK pystyi luomaan parikin hässäkkää Yllätyksen maalille kunnes pelin neljännellä minuutilla vastustajan maaliverkko heilahti ensimmäisen kerran. Visa Kettunen pelasi seinän Enrike Dolisvilin kanssa ja laukoi pallon takanurkkaan 20 metristä. Tilannetta edelsi Eetu Rissasen blokattu laukaus, josta pallo ajautui Kettuselle.
PK jatkoi aktiivisesti ylöspäin puolustamistaan ja toppareiden hyvät katkot, oikein sijoittuminen sekä vahva pelaaminen eteenpäin tekivät Yllätyksen pelin rakentelun vaikeaksi. Pelin 15 minuutilla Yllätyksen puolustus epäonnistui Joonas Lukkarisen keskityksen purkamisessa ja pallo jäi kuin tarjottimelle rangaistusalueen rajalle. Tomi Niskanen täräytti tästä pallosta lukemiksi 2-0 kotijoukkueelle. Kymmenen minuuttia myöhemmin oli maalinteossa onnistui Dolisvili. Niklas Sahlström pelasi pitkän pallon hyökkäyksen kärkeen, ja jälleen Yllätyksen puolustus maalivahdin avustuksella sähläsi. Pallo ajautui Dolisvilille, joka nosti pallon hallitusti 20 metristä maaliin yli maalivahti Joona Poutasen.
Seuraavaa maalia ei tarvinnut odotella kuin viisi minuuttia. Visa Kettunen ohitti harhautuksilla pari Yllätyksen puolustajaa ja antoi syötön eteenpäin Eetu Rissaselle, joka kääntyi sähäkästi ja laukoi pallon jo neljännen kerran Yllätyksen maaliin.
Pallo-Kerho ei vielä nostanut jalkaa kaasulta, vaan tehtaili 2 maalia lisää ennen puoliaikaa. Yllätys sai kolme kulmaa peräkkäin, joista viimeinen purettiin nopeasti kentälle ja Dolisvilin ja Vili Toppisen taituroinnin jälkeen pallo oli Rissasella, joka peippaili pari puolustajaa kahville ja sijoitti pallon taitavasti maalin etunurkkaan pelin 37 minuutilla. Näin kaikki kausikorttilaiset tai pääsylipun lunastaneet saavat lippua vastaan nauttia alennushintaan Iisalmen Kotipizzan pizzan alkuviikosta!
Ensimmäisellä puoliajalla Pallo-Kerho sai lukuisia kulmapotkuja, ja sellaisesta PK kehitteli ottelun kuudennen maalin puoliajan viimeisellä minuutilla. Kettunen antoi kierteisen pallon suoraan maalivahdin edestä oman paikkansa ottaneen Konsta Uurtion päähän. Eikä Uurtiolla ollut vaikeuksia nikata palloa maaliin.
Kun ottelu oli jo käytännössä ratkennut ensimmäisellä puoliajalla Pallo-Kerhon ylivoimaiseen esitykseen, PK:n pelaajille taisi jäädä isoin taistelumotivaatio pukukoppiin, ja Yllätys pääsi toisella puoliajalla enemmän peliin mukaan. Ottelun 51 minuutilla PK:n maalivahdille Tuukka Kakkoselle sattui arviointivirhe, kun hän tuli maaliltaan kauas ulos, muttei päässyt palloon. Yllätyksen parhaana palkittu Ali Matari pääsi kiertämään Kakkosen ja laittamaan pallon maaliin. Kakkonen teki toisella puoliajalla pari näyttävää reaktiotorjuntaa Yllätyksen maalintekoyrityksissä.
Eetu Rissanen sai hattutempun jälleen täyteen ja viimeisteli kauden 36. maalinsa ottelun 76. minuutilla. Tomi Niskanen leikkasi laidasta keskelle ja syötti Rissaselle joka ohitti vastustajan puolustuksen ensimmäisellä kosketukselle ja sijoitti pallon ohi toisella puoliajalla maalille vaihdetun Rasmus Karjalaisen. PK peluutti ottelussa laajaa pelaajistoaan ja vaihdosta kentälle tullut Rikhard Lappalainen täräytti, oltuaan kentällä vain pari minuuttia, komeasti pallon etukulmaan Jesper Taskisen mainiosta pudotuksesta päätyrajalta. Juniorivuosien tavaramerkki tuuletuskin onnistui kohtalaisen hyvin. Hyvän pallon Taskiselle laitaan pelasi Samuli Ruotsalainen.
Ottelun loppunumeroiksi 8-2 minuutilla pääsi tekemään Yllätyksen nuori Leevi Mutanen, joka siivosi pallon maaliin Kakkosen torjunnan jälkeen. Tällöin pelikellossa oli kulunut 82 minuuttia.
Pallo-Kerhon valmennuksessa oltiin tyytyväisiä, kun joukkue heikohkon LehPa pelin jälkeen näytti mihin se pystyy, kun joukkue pelaa aktiivista eteenpäin suuntautuvaa puolustuspeliä.
- Ensimmäinen 30 minuuttia oli sellaista kuin meidän pitäisi pystyä pelaamaan. Peli oli sopivan agressiivista ja eteenpäin puolustamista, haluttiin voittaa kakkospallot ja tehtiin näin vastustajalle erittäin vaikeaksi pelaaminen. Ottelu ratkesikin aika nopeasti. Pelistä jäi hyvä fiilis, ja nähtiin, että me pystytään, kun ollaan valmiita tekemään hommia yhdessä. Viime peli jäi harmittavasti vajaaksi, vaikka vastustaja olikin silloin selvästi parempi, mutta se ei poista sitä meidän omaa tekemistä. Nyt etäisyydet olivat hyvät ja olimme aktiivisia, analysoi Vornanen.
Pallo-Kerhon mahdollisuus nousukarsintaan on lähinnä teoreettinen, sillä sekä LehPa:n että NiemU:n on menetettävä tahoillaan pisteitä viimeisissä kotiotteluissaan. PK matkaa Toivalaan ToU:n vieraaksi ensi lauantain viimeisellä kierroksella.
Pallo-Kerhosta palkittiin parhaana hyvin onnistunut keskikentän uurastaja Visa Kettunen.
Kuvia ottelusta:












Seuraava ottelu:
ToU - PK-37 la 21.9. klo 13.00 Siilinjärvi.
Otteluraportin tarjoaa:

