18
MAA
19.00
Edustusjoukkue, Suomen Cup

KJK - PK-37   0 - 5

Kuopio, Väre Areena TN

​Pallo-Kerho etenee 5-0 voitolla Suomen Cupin toiselle kierrokselle

PK-37 pelasi lauantai-iltana Kuopion Väre Areenalla Suomen Cupin ensimmäisellä kierroksella yhtä sarjatasoa alempana pelaavaa Kuopion Jalkapallokerhoa vastaan. Ottelu päättyi lopulta PK:n tyylipuhtaaseen 0-5 (0-1) voittoon.

KJK lähti otteluun suunnitelmalla, jossa se oli päättänyt puolustaa omaa maaliaan matalassa blokissa kaikilla yhdellätoista miehellään. PK tarvitsikin 25. minuuttia puhkaistakseen ensimmäisen kerran kuopiolaisten miesmassan maalin arvoisesti. Maalista vastasi tuttuun tyyliin Eetu Rissanen, joka oli päässyt armeijasta viikonloppuvapaille.

Toisella puoliajalla alkoi taivaalta tulemaan sakeammin lunta, mutta samalla myös aukesivat iisalmelaisten maalihanat. Toisella puoliajalla maalintekijöinä olivat ensin kahteen kertaan Rissanen, joka ylsi näin puhtaaseen hattutemppuun. Tämän jälkeen 58. minuutilla kentälle vaihdettu Samuli Lyyra kiitti valmentaja Vornasta luottamuksesta viimeistelemällä kaksi osumaa.

- Hoidimme ottelun hyvin tasaisella esityksellä. Välillä syötöt kimmahtelivat ja haltuunotot pomppivat. Varmasti liukas ja lumella kuorrutettu kenttä aiheuttivat omat vaikeutensa pelaajille. Pelaajille maistuikin normaalia pidempi ja lämpimämpi suihku ottelun jälkeen, kertoili joukkueen vastuuvalmentaja Lasse Vornanen ottelun jälkeen.

Kylmissään saattoi olla erityisesti joukkueen maalivahti Ville Kosonen, sillä kulmapotkua vaarallisempaa tilannetta ei iisalmelaispäädyssä ottelun aikana nähty.

Suomen Cupin 2. kierroksella joukkue kohtaa voittajan otteluparista Ylämyllyn Yllätys (4) – MiPK (3). PK saa toiselle kierrokselle kotiottelun, mikäli vastustajaksi selviytyy MiPK. Jos puolestaan Ylämyllyn Yllätys yllättää ja menee jatkoon, Pallo-Kerho matkustaa vierasotteluun Ylämyllylle. Toinen kierros pelataan 10.4. mennessä.

PK:n kokoonpano: Ville Kosonen (mv), Joonas Lukkarinen (46. Samuli Ruotsalainen), Jesse Åhman, Lukas Harju, Rasmus Tikkanen, Juho Ronkainen (58. Samuli Lyyra), Konsta Kääriäinen (75. Timi Pääkkönen), Konsta Uurtio, Tuomas Häkkinen, Eetu Rissanen (75. Veikka Kumpulainen), Tomi Niskanen (69. Enrike Dolisvili).

Vaihdossa: Aimo Jauhiainen (mv), Joel Juntunen.


Tilastot
KJK

0 - 5

(0-1)
25'MaaliRissanen Eetu
25'MaaliRissanen Eetu
46'Vaihto ulosLukkarinen Joonas
46'Vaihto sisäänRuotsalainen Samuli
47'MaaliRissanen Eetu
47'MaaliRissanen Eetu
57'MaaliRissanen Eetu
57'MaaliRissanen Eetu
58'Vaihto ulosRonkainen Juho
58'Vaihto sisäänLyyra Samuli
65'MaaliLyyra Samuli
65'MaaliLyyra Samuli
69'Vaihto ulosNiskanen Tomi
69'Vaihto sisäänDolisvili Enrike
75'Vaihto ulosKääriäinen Konsta
75'Vaihto ulosRissanen Eetu
75'Vaihto sisäänPääkkönen Timi
75'Vaihto sisäänKumpulainen Veikka
80'MaaliLyyra Samuli
80'MaaliLyyra Samuli

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Pallo-Kerho 37 ry                                                  

Postiosoite: PL 79, 74101 Iisalmi

Toimisto: Sankarinkatu 9 A, Iisalmi

Puhelin: 044 - 37 37 370

E-mail: pk-37@pk-37.fi


Aidosti yläsavolainen - Ylpeästi iisalmelainen