
Pallo-Kerho 37:n sarjakausi päättyy tulevana lauantaina Jyväskylässä FC Blackbirdin vieraana hieman erikoiseen kellonaikaan. Ottelu lähtee käyntiin Viitaniemen tekonurmella lauantaina jo klo 12.30.
Kun PK:n joukkue katseli keväällä tulevaa ottelukalenteria, kauden ei pitänyt päättyä vielä tulevana lauantaina. Pallo-Kerhon yksiselitteisenä tavoitteena oli yltää lohkossa neljän parhaan joukkoon siten, että lohkon kärkipaikkakin olisi vähintäänkin iskuetäisyydellä.
Tavoite alkoi kuitenkin yskiä jo varhain ja helatorstain jälkeisenä perjantaina käyty vierasottelu JPS:ää vastaan alkoi kääntää kelkkaa väärään suuntaan. Joukkue jäi kyseisessä ottelussa nollille päästäen itse peräti neljä maalia – maaliluvut, jollaiset eivät ole ominaisia yleensä kenellekään sarjan kärkipään joukkueista. Keskikesällä tilanne alkoi jo näyttää siltä, että joukkue saattaisi saada aikaan kirin. Joukkue suoritti jopa hiukan yli normaalitasonsa ja alkoi puskea itseään kuiville suhteessa kauden alussa asetettuun tavoitteeseen.
Joukkue onnistui parhaillaan yltämään kolmen ottelun voittoputkeen. Itsensä tukalaan tilanteeseen sarjataulukossa ajanut joukkue kaatoi ensin peräperään jyväskyläläiset FC Blackbirdin ja Komeetat kotikentällään ja sitten vielä AFC Keltikin Joensuussa näytöstyyliin 7-0.
Hienossa buustissa nöyrä peruspelaaminen jäi kuitenkin hetkellisesti pukukoppiin, sillä joukkue munasi mahdollisuuden neljän voiton putkeen konttaamalla Savonlinnassa elokuun alussa käydyssä kamppailussa sarjan jumboa vastaan. Kurssia ei saatu käännettyä myöskään sitä seuranneessa kotiottelussa.
On myös mahdollista, että tavoite ei ollut realistinen nuorelle ja kapealle rosterille. Pitkin kesää erinäisistä syistä harjoituksissa oli liian vähän pelaajia ja sen vaikutus heijastui myös ottelusuorituksiin. Itse otteluihin joukkue pystyi kuitenkin koko kauden ajan kasaamaan laajan kokoonpanon. Sarjaotteluissa PK:n paidan on pukenut tähän mennessä ylleen peräti 27 eri pelaajaa.
- Kausi oli meiltä liian ailahtelevainen. Välillä pelasimme hyvin, mutta sitten saattoi seurata huonompi jakso. Tavoitteeseen nähden puolustimme liian huonosti. Kausi näytti myös sen, että olemme paljon tiettyjen pelaajien varassa, analysoi joukkueen vastuuvalmentaja Lasse Vornanen kulunutta kautta.
Vaikka tavoite karkasi joukkueelta liian varhain käsistä, ei joukkueen tekeminen niillä miehillä, ketkä harjoituksiin kulloinkin pääsivät ollut koskaan laiskaa tai apeaa. Myös kauden päättävässä FC Blackbird -ottelussa joukkue haluaa esiintyä energisesti ja miehekkäästi.
- Puolustimme edellisen ottelun hyvin. Blackbird on hyvä joukkue, mutta siihen yksi maali meille ja voimme voittaa. Armeijamiehiä ja luultavimmin Timi Pääkköstä lukuun ottamatta saamme kaikki loput pelaajat käyttöömme lauantaina, kertoi Vornanen kauden viimeisestä koitoksesta.
Ottelun live-seuranta: FC Blackbird – PK-37 (Miesten Kolmonen) (palloliitto.fi)
FC Blackbird - PK-37 la 16.9. klo 12.30 Jyväskylä.
Otteluennakon tarjoavat:

K-Citymarket Iisalmi
K-Rauta Masa
K-Supermarket Torikulma



Pallo-Kerho 37 matkusti lauantaina kautensa päättävään otteluun Jyväskylään FC Blackbirdin vieraaksi. Ottelu päättyi iisalmelaisittain iloisesti ja kauden viimeistä ottelusta irtosi sarjan yhdeltä kärkijoukkueelta taulukkoon kolme pistettä 2-1 (0-1) -vierasvoitolla.
Ottelu alkoi rauhallisella tempolla ja hienoisella Pallo-Kerhon hallinnalla. PK:lle sattui pelinavaamisessa ottelun 10. minuutilla karmea kömmähdys syvällä omalla alueellaan. Lukas Harju tarkoitti syöttää sisäteräsyötöllä pallon maalivahti Aimo Jauhiaiselle. Syöttö lipsahti kuitenkin suoraan Blackbirdin Peter Uzezi Imoniorolle. Jauhiainen oli selvittää tilanteen ripeällä vastaantulollaan. Jauhiaisen vastaantulosta ja torjunnasta pallo nousi korkeuksiin Imoniore hyppäsi jatkotilanteessa ensimmäisenä puskemaan palloa ja onnistui puskea se PK:n pelaajien yli iisalmelaisten maaliin. Puoliajalle siirryttiin PK:n 0-1 -tappiotilanteessa.
Toisen puoliajan alussa näytti, että PK:n pelaajien jalat olivat jääneet tauolle. Blackbird piti terävää tempoa ja paine oli pääsääntöisesti PK:n päädyssä. Vaikka PK ei päässyt juuri omistaan ylemmäs, selviytyi se ilman takaiskuja.
Kun ottelua oli käyty 71. minuuttia, onnistui PK tasoittamaan ottelun 1-1:een. PK:n Joni Venäläinen kurkotti hyökkäyspäädyssä irtopalloon. Pallo kimmahti Venäläisen jalasta onnenkantamoisena Blackbirdin puolustuslinjan yli Eetu Rissaselle. Kun Blackbirdin maalivahti Akseli Kiiskinen törmäsi tilanteesta ulos, pääsi Rissanen kuljettamaan pallon tyhjään maaliin.
Eikä aikaakaan, kun Pallo-Kerho onnistui toistamiseen maalinteossa. Blackbird käynnisteli peliä alhaalta ja Visa Kettunen haisteli jyväskyläläisten syöttelyn etenemisen, puolusti tilanteessa eteenpäin ja riisti pallon Blackbirdin keskikentän pohjapelaajan edestä. Riiston jälkeen Kettunen pääsi tilanteessa nenäkkäin maalivahti Kiiskisen kanssa ja sijoitti pallon varmasti maalin oikeaan alakulmaan.
Johto-osumaa ennen PK:lla oli jo tuhannen taalan paikka siirtyä johtoon, mutta Topi Nissisen huippupaikasta lähtenyt kuti suuntautui maalin yli.
PK:n johtotilanne muutti ottelun kuvaa. Blackbird painotti entistä voimakkaammin omaan hyökkäyspelaamiseensa ja PK puolestaan pääsi omissa vastahyökkäyksissään pelaamaan isoihin tiloihin.
Enempää osumia ei ottelussa nähty, kun aivan ottelun loppuhetkien painostuksessa ensin Veikka Kumpulainen pystyi puskemaan pallon maaliviivan tuntumasta väljemmille vesille ja myöhemmin vielä maalivahti Jauhiainen onnistui estämään Blackbirdin Honar Abdin tarkan sivuvapaapotkun etuyläkulmasta.
- Pelissä tuli hurja määrä syöttöharhoja. Tosin keskikenttäpelaajamme Kettunen ja Konsta Kääriäinen pystyivät huolehtimaan hyvin pallosta läpi ottelun. Kettunen suoritti ison juoksumäärän ottelussa. Myös maalivahtimme Jauhiainen onnistui, luetteli joukkueen vastuuvalmentaja Lasse Vornanen kauden viimeisen pelin taottua.
Ottelussa molempien joukkueiden valmentajat olivat ahkeria arvioimaan erotuomarin ratkaisuja läpi ottelun, sillä sekä Blackbirdin valmentaja Tomi Petrescu että PK:n valmentaja Lasse Vornanen molemmat saivat erotuomarilta keltaisen kortin muistutukseksi huuteluistaan.
Otteluraportin tarjoavat:

Kuvia ottelusta:




| 11' | Maali | Imonioro Peter Uzezi |
| 46' | Vaihto ulos | Ronkainen Juho |
| 46' | Vaihto sisään | Nissinen Topi |
| 63' | Varoitus | Kumpulainen Veikka |
| 71' | Maali | Rissanen Eetu |
| 73' | Varoitus | Kääriäinen Konsta |
| 74' | Maali | Kettunen Visa |
| 79' | Varoitus | Lukkarinen Joonas |
| 80' | Vaihto ulos | Venäläinen Joni |
| 80' | Vaihto sisään | Dolisvili Enrike |
| 90' | Varoitus | Rissanen Eetu |
| 92' | Varoitus | Åhman Jesse |